Saturday, 22 October 2016

KYSY / ASK / FRÅGA jne.

Keskiviikkona mulla tulee kaks kuukautta täyteen täällä. Voisin taas ihmetelllä sitä kuinka nopeesti aika kuluu ja tää tuntuu ihan normiarjelta ja kodilta, mutta sen sijaan teen jotain muuta. Nimittäin vanha kunnon kysymyspostaus ihan niinkun lifestyle-blogien kulta-aikoina (otsikkokin on kuin suoraan vuodesta 2013). Nyt teillä on tilaisuus kysyä multa ihan mitä vaan liittyen au pairin työhön, Australiaan, ulkomaille muuttamiseen, matkaan valmistautumiseen ja sen sellaseen. Joskus myöhemmin teen sellasen kaiken kattavan paketin au pairiudesta, jotta epätoivosesti Googlea hakkaavat tulevat au pairit voivat sitten eksyä sinne (hyvänä esimerkkinä minä noin puol vuotta sitten), mutta tällä kertaa keskitytään vain ja ainoastaan siihen, mikä teitä ystäviä, sukulaisia ja uskollisia lukijoita kiinnostaa! Eli laittakaapa kommenttiboksi laulamaan, tyhmätkin kysymykset on sallittu, yritän kaikkiin vastata sitten parhaani mukaan kun ehdin kunnolla paneutua asiaan, sanotaan että kuitenkin tässä parin viikon sisällä :) Ready, set, ASK!

Monday, 10 October 2016

Sounds Live Feels Live 05/10 & Blue Mountains 09/10

Heipsan! Lokakuu on lähteny vauhdikkaasti käyntiin ja fiilikset on tällä hetkellä erittäin hyvät. Yhtenä päivänä oli jo 30 astetta lämmintä, nyt säätiedotus lupailee taas vähän viileempää (20 asteen molemmin puolin) mutta kesää kohti mennään koko ajan. Lapsilla alko tänään taas koulu ja itelläkin on jotenkin varmempi fiilis kun saa palata tuttuun rutiiniin lomien jälkeen.

Mutta nyt siis postauksen varsinaiseen asiaan! Keskiviikkona oli ei niin kauan mutta sitäkin intensiivisemmin odotettu 5 Seconds of Summerin keikka. Oon monelta ihmiseltä kuullu kuinka hyvä 5sos on livenä ja silti ne onnistu ylittään kaikki odotukset. Oltiin Connin kanssa permannolla aika keskellä, edessä oli jonkin verran ihmisiä mutta näkyvyys oli silti ihan hyvä. Jossain vaiheessa kyllä erkaannuttiin ja vietettiin loppukeikka erillämme mutta eipä se haitannu. Tunnelma oli ihan mieletön ja mulla oli niin hauskaa. Hypin ylös alas, nauroin, tanssin ja hikoilin. 

Mua ärsytti niin paljon kun 5sosilla oli tänä vuonna keikka Suomessa 3.6. eli päivää ennen yo-juhlia enkä tietenkään voinu siinä välissä enää lähtee Helsinkiin. Mutta tää oli kyllä täydellinen tapa nähdä yks lempparibändeistä ekaa kertaa. Voisin veikata, että aika ainutlaatunen tilaisuus nähä 5sos vielä noinkin pienessä paikassa (arviolta 1,5-2 kertaa The Circuksen kokonen). Jätkät anto kiertueen viimeselle keikalle ihan kaikkensa ja se kyllä näky. Niillä on ansaittu tauko edessä!

Toi kuva Michaelista muki kädessä ei oo mun ottama, mutta oli pakko kaivaa internetin syövereistä. Luken mukissa puolestaan luki "whiskey muthafuckas" ja sit se oli vaan sillee "Don't worry, it's just water on stage tonight guys!" :D

Sitten vähän toisenlaisiin tunnelmiin. Eilen käytiin Essin ja Sariannan kanssa Blue Mountainsilla tässä parin tunnin junamatkan päässä. Herätys oli varttia vaille kuus aamulla ja jalkalihakset huutaa edelleen hoosiannaa mutta oli noi maisemat kyllä sen arvosia. Ei sitä vaan pysty mihinkään kuvaan taltioimaan miltä toi oikeesti näyttää, kun puita jatkuu silmänkantamattomiin ja horisontti on tollanen sinertävä. Essi toteskin että "no ei tää kyllä mikään Suomi oo" kun ekan kerran nähtiin vilaus tosta maisemasta :D

Tuolla on siis erilaisia "vaellus"reittejä (en oikein tiiä voiko tästä käyttää sanaa vaellus mutta kuitenki), ite valittiin sellanen jonka piti kestää kolme vai neljä tuntia mutta lopulta kivuttiin ylös alas kallionseinämää kahdessa ja puolessa tunnissa. Viimeset puol tuntia kun oli pelkästään jyrkkiä rappusia ylöspäin oli aika tuskaa ja tehtiin useempi välikuolema, mutta sitten kun nähtiin siellä ylhäällä odottava ruokapaikka niin oli kyllä onnenkyyneleet lähellä :D Sen jälkeen kävästiin vielä junalla ja bussilla lähellä kattomassa The Three Sisters (kollaasin alaoikee kuva) joka on vissiin todella tärkee nähtävyys niin pakkohan noista kolmesta kivestä oli sitten ottaa kuva. 

Oli kyllä käymisen arvonen paikka eikä seurassakaan mitään vikaa ollu (kuitenkin luette tätä senkin stalkkerit), kaiken kaikkiaan tosi kiva kunnon turistipäivä. Nyt mun pitääkin hetken päästä lähtee hakeen lapsia koulusta, eli talk to you later!!

Monday, 3 October 2016

Thoughts

Kuukauden se kesti. Kuukauden olin täysin onneni kukkuloilla täällä ja tuntu melkein, ettei mulla voisi ikinä olla mitään syytä haluta takas Suomeen. Kaikki oli täydellistä ja ihanaa. Sitten yhtäkkiä uutuudenviehätys vaihtu koti-ikävään. Mulla oli liian monta vapaapäivää peräkkäin ja liian vähän tekemistä - ehdin ajatella. Olisin sekunnin murto-osassa luopunu tästä kaikesta, jos vaan olisin päässy pikkuveljien kaa kotisohvalle kattoon Frendejä. Ajatus siitä, kuinka pitkään aikaan en pääse halaan äitiä ja pitään poliittisia väittelyitä iskän kaa tuntu ylitsepääsemättömältä. Toivoin niin kovaa, että mun kissat olis vieressä kehräämässä ja lohduttamassa. 

Tää kesä oli niin hyvä, sisälsi niin monta mahtavaa kokemusta hyvien ystävien kaa. Disney-biisien kuuntelu Poronrannassa auringonlaskun aikaan, tietysti suoraan pullosta juodun viinin höystämänä. Extempore road trip kaatosateessa niin että hädin tuskin näki eteensä, eväinä Estrellan herkkuchipsit. Mieletön reivaus parvekkeella josta näkee kirkon ja kaikki ohikulkijat. Ja tietysti mun läksiäiset. Kaikki parhaat kaverit koolla yhtä aikaa, mitä muuta voi elämältä toivoa? Noin hyvän kesän jälkeen pois lähteminen tuntu aluks hyvältä, otin kaiken irti viime hetkistä Suomessa. Mutta noita hetkiä onkin sitten hyvä miettiä sillon, kun kävelee aamukahdelta kotiin eikä heti edes huomaa itkevänsä. Kaikki oli liian ihanaa, eikö olis paljon helpompaa jos ei olis mitään mitä muistella? 

Koti-ikävä iski korkeelta ja kovaa, kun salama kirkkaalta taivaalta. Kun mietin näitä kuukausia, jotka vielä on edessä ennen kotiinpaluuta, niin välillä iskee epäilys ja melkein paniikkikin että oonko mä oikeesti ihan päästäni sekaisin kun luulen selviäväni tästä. Miks mä lähdin maailman toiselle puolelle, kun mulla oli kotona kaikki hyvin? Mutta heti sen ikävän iskettyä tiesin, että se on vaan kestettävä. Olin oikeestaan jo vähän ihmetelly missä se viipyy. Pääsin onneks jo siitä pahimmasta vaiheesta yli, ja nyt elämä taas hymyilee. Pari päivää oli mieli maassa, enkä yhtään epäile etteikö tälläsiä vaiheita tulisi vielä monta lisää. Turvallinen tuntuu aina hyvältä, mutta tiedän, että jos en nyt olisi täällä niin miettisin vielä monen vuoden päästäkin että mitä jos olisin lähteny. 

Vaikka läheisiä nyt onkin suunnaton ikävä, mikään ei voita sitä jälleennäkemisen hetkeä. Tiukkoja halauksia ja onnenkyyneleitä. Odotan sitä. Mutta teen myös paljon muuta kun odotan, nautin mun kuukausista täällä täysillä. Uskon, että se fiilis etten halua koskaan kotiin ehtii vielä tulla takas, mutta just nyt kuljen kultaista keskitietä. Palmut huojuu pihalla, mun kroppa on täynnä rusketusrajoja, enkä vaihtaisi tätä mihinkään.