Tuesday, 6 December 2016

eat sleep beach repeat

Kiirettä pitää, mutta tässä tulee pitkästä aikaa kuulumisia ihan kuvien kera (kuvat aikajärjestyksessä)! Oon alkanut jotenkin tajuaan kuinka vähissä mun aika täällä on, ja vaikka odotankin kotiin pääsyä ja Pauliinan saapumista kovasti niin silti harmittaa lähteä Sydneystä. Oonkin yrittänyt nyt jättää Netflixin vähemmälle ja ottaa kaiken irti viimesistä (kolmesta!!??!?!) viikoista. Lämpötilat on nyt jo lähes poikkeuksetta yli 25 joka päivä ja sehän kelpaa tälläselle rusketusaddiktille. Tuntuu niin kivalta kun paikallisetkin jo sanoo että oon tosi ruskee, saa nähdä paljonko väriä vielä ehdin imasta ennen Suomen pakkasia.
1 Palm Beach, kertakaikkisen upee paikka / 2 Kukaan joka mua vähänkään tuntee ei varmaan ylläty tästä mutta pakkohan Fantastic Beasts oli käydä kattomassa! Rakastin ♥ / 3 Yhtenä sunnuntaina lähdin perheen mukaan tekeen puzzle trailin ihan vaan koska kyseinen reitti kulki Harbour Bridgen yli. Ei huonot näköalat! / 4 Ferryllä Manly Beachille, oli niin kiva vaihtoehto verrattuna bussissa tai junassa istumiseen.

Tein itteni kans diilin, että joka viikko käyn eri rannalla koska niitä täällä riittää, ja biitsipäivät on yleensä ollu mun lemppareita. Tähän mennessä on tullut nähtyä Bondi, Manly, Palm Beach, Dee Why ja North Curl Curl. Näistä lempparein on ehkä viimesin (voi johtua siitäkin että siellä oli tosi hyvä ruokapaikka heh). Bondi on tietty ihan omaa luokkaansa, mutta nyt kun se on tullu jo koettua niin tekee mieli mennä johonkin mikä ei oo täynnä turisteja.

Marraskuu meni jotenkin ihan hujauksessa ohi, ja jouluhössötys on nyt kuukauden vaihduttua lähteny täysin käsistä, and I love it! Hostit osti mullekkin joulukalenterin, joulukuusi on jo pystyssä ja joululaulut raikaa vähintään kerran päivässä. Mulla on joululahjat perheelle jo valmiina enkä malta odottaa että pääsen antaan ne! Lapset uskoo kylläkin kaikki vielä Joulupukkiin eli mun pitää keksiä joku tarina kuinka pukki pyysi mua antaan lahjan sen puolesta tai jotain vastaavaa :D
1 Kreikkalainen ravintola Manlyssä, niiiin hyvää ruokaa / 2 Kaks asiaa joista tykkään: Baileys ja noi kengät jotka löysin kirpparilta 15 dollarilla / 3 Ehdottomasti mun lemppariostoskeskus ikinä on läheinen Westfield Warringah Mall. Se aukes just remontin jälkeen ja tykkäsin niin paljon siitä kuinka valosaa siellä oli ja tossa keskiaukiolla ei ollu kattoo ollenkaan! / 4 Rakastan mun uusia farkkushortseja (mutta juurikasvua en)

Toissaviikolla tein yhteensä melkein 60 tuntia töitä. Olin nimittäin yhdessä toisessa perheessä paikkaamassa, kun niitten au pair oli sairaalassa. Alunperin sovittiin että olisin kaks viikkoo siellä mutta tää au pair pääsikin sairaalasta aiemmin kun oli tarkotus, joten palasin tuttuun rutiiniin jo neljän päivän jälkeen. Tähän tilanteeseen päädyttiin siis niin, että mun host-äiti laitto mun pyynnöstä Facebookiin päivityksen että mä etsin ekstratöitä. Tää toisen perheen äiti sitten kysy että olisko mulle mitenkään mahdollista auttaa niitä hädässä. 

No, mun host-vanhemmilla sattu oleen aika joustava viikko töiden suhteen joten ne sano että kyllä täällä pärjätään jos haluan tarttua tilaisuuteen ja tienata ylimäärästä. Nää lupas maksaa mulle myös jos teen aina sillon tällön jotain täälläkin, mutta sanoin etten halua palkkaa tunneista joita en tee, haluan yrittää päästä mahdollisimman lähelle mun normaalin viikon tuntimäärää. Ja itse asiassa sain tunnit täyteen täälläkin ja hyvällä omallatunnolla palkan tilille :D Pakko kyllä sanoo, etten oo ikinä ollu niin onnellinen viikonlopusta kun sen viikon jälkeen. Pankkitili ehkä petty vähän kun en saanukkaan niin paljon ekstraa kun piti, mutta muuten olin melko helpottunut.

Ei mulla muuta erikoisempaa kerrottavaa tällä kertaa, seuraava postaus sisältääkin jo varmaan kunnon läjän joulukuvia! 

Tuesday, 15 November 2016

VASTAUKSET

Hurjasti on menny aikaa siitä kun viimeks postailin ja kerron kuulumisia kyllä myöhemmin, mutta nyt saatte vastaukset näihin teiän kysymyksiin. Niitä ei tullu hirveetä määrää mutta tarpeeks kuitenkin että ne ansaitsee oman postauksen 8) Let's go!

Kun käytännössä asut sun työpaikalla, niin millaista se on? Saatko omaa rauhaa yhtään? Vai tuntuuko ees että oot töissä siellä? Kerro ajatuksia tästä. 
Mulla on siitä hyvä tilanne, että oon tän perheen yheksäs au pair, joten ne tietää kuinka homma toimii ja osaa hoitaa kaiken suht sujuvasti. Lapsetkin osaa aikalailla ymmärtää millon mulla on vapaata eikä ne sillon yleensä esim. tuu mun huoneeseen jos oon suljetun oven takana. Välillä on kyllä sellasia tilanteita etten oo ihan varma pitäiskö mun tehdä jotain vai ei, jos vaikka toinen vanhemmista on myöhään töissä niin pyrin auttaan dinnerin laittamisessa yms. vaikka meniskin ylitöiks. Viikonloppusin saan olla täysin rauhassa, herään sitten kun herään ja perhekin on yleensä niin kiireinen etten yleensä nää niitä muuta kun aamulla ja illalla. Enemmän tää tuntuu jo kodilta kun työpaikalta!

Mikä oli haastavinta lähdössä au pairiksi? 
Tää on jotenkin vaikee kysymys. Ehkä ihan yleisesti se kokonaisvaltanen pelko ja jännitys, että mitä jos en pärjää tai perheen kanssa ei kemiat kohtaa ollenkaan. 

Paljonko sulla on vapaa-aikaa?
Nykyään aika paljon, kun lapsilla alko about kuukausi sitten uusi lukukausi ja harrastukset väheni. Oon vapaalla arkisin kymmenestä puol kolmeen ja illalla työt loppuu päivästä riippuen viiden ja seittemän välillä. Lauantaisin ja sunnuntaisin mulla ei oo töitä ollenkaan. Eli vapaa-aikaa kyllä riittää ja varsinkin arkisin on jopa vaikeuksia täyttää kaikki tunnit :D 

Mitkä asiat Australiassa on "erilaisia" kun Suomessa?
Ensimmäisenä tulee mieleen tietysti vasemmanpuoleinen liikenne, mutta siihen oon jo tottunu. Ruoka on osittain erilaista, mutta ei niin että joka päivä miettisin mitä mun lautasella oikein on. Lapsilla on koulupuvut, mikä on mun mielestä muuten kiva juttu, mutta kun yrität hakee lapsia koulusta niin kaikki näyttää samalta xD Mulla oli tästä just tänään puhetta host-äidin kaa ja totesin, että vaikka eroja on varmasti tullu monta vastaan niin niitä on kysyessä vaikee muistaa.

Ootko itkenyt siellä?
Kyllä koti-ikävää on tullu pari kertaa itkettyä, mutta ei onneks turhan usein :)


Veitkö Suomi-tuliaisia, jos joo, mitä?
Toin Tatun ja Patun Suomi -kirjan, joka on kyllä ollu erittäin rakastettu. Lisäks tietty kolme levyä Fazerin suklaata, pussin kettukarkkeja (rakastettuja myös), askin Sisuja ja pussin salmiakkia (ei niin rakastettuja). 

Pettymyksiä siellä ollessa?
Viime aikoina oon jotenkin havahtunu siihen, että oon vähän pettyny itteeni täällä - en oo tutkinu kaupunkia läheskään niin paljoo mitä etukäteen ajattelin. Myös ehkä sekin on pienoinen pettymys, kuinka kallis maa tää on. Palkka häviää aina tililtä ihan liian nopeesti ja sit vaan mietin että mitä oon muka edes ostanu :D

Paras päivä siellä?
Voi apua. 5sosin keikka oli tietysti yks parhaita. Myös viime sunnuntai, kun käytiin Connin kans Palm Beachillä (kuvia tulee myöhemmin). Otettiin aurinkoo, juteltiin niitä näitä ja kiljuttiin kun juostiin aaltoja pakoon. Sillon tajusin etten oo käyny läheskään tarpeeks rannalla!

Ootko huomannut enkussas jotain muutoksia?
Oon ainakin oppinu läjän uusia arkielämän sanoja! Mun enkku on myös vähän selkiytyny, musta tuntuu etten enää puhu niin mutisemalla vaan artikuloin ja lausun sanat tarkemmin. Ehkä sitä aksenttiakin on vähän jo tarttunu mutta oikeesti tosi vaikee ite sanoo.

Voisitko asua siellä pysyvästi?
Ehkä joskus, rakastan lämpöä ja Sydney on kaupunkina ihanan rauhallinen vaikka ihmisiä riittääkin. Tykkään myös ihmisten kohteliaisuudesta.

Oliko host-lapset heti ekoina päivinä tosi sosiaalisia yms?
Oli joo! Muistaakseni ihan ekana päivänä Jenna halus kävellä käsi kädessä ja Josh tuli halaan ennen nukkumaanmenoo. Lapset on kyllä tehny kaikkensa että mulla olis tervetullut fiilis :-)

Parasta ausseissa? Paskinta Ausseissa?
Parasta on lämpö, mä oon niin kesäihminen kun olla ja voi enkä yhtään kadehdi Suomen pakkasia. Oon ylpee mun rusketuksesta ja aion hankkia vielä lisää väriä pintaan. Paskinta Ausseissa on se ettei taloja oo oikeesti juurikaan eristetty ja heti kun lämpötila laskee alle kahteenkymmeneen niin ilman lämmitystä saa kyllä palella (meillä on olkkarissa lämmitys mutta makuuhuoneissa ei).

Mielipide Trumpin voitosta? Mitä Australiassa ollaan mieltä asiasta?
Mitä tähän nyt voi sanoo. Ahdisti ihan suunnattomasti kun sain kuulla että se voitti ja taisin pienet itkutkin tirauttaa. Mun mielestä pahinta ei oo se mitä se sanoo tekevänsä, vaan se kuinka se normalisoi rasismia ja seksismiä miljoonien ihmisten edessä. Host-äiti oli ainakin ihan yhtä pettyny Amerikkaan kun mä, ja musta tuntuu ettei Australia ylipäätään oo kovin tyytyväinen. Lapsetkin tuli koulusta kotiin ja sano pelkäävänsä että tulee sota :( Kyllä pistää hiljaseks.

Mitä kaipaat Suomesta perheen ja ystävien lisäksi?
Ruisleipää! Vaikka mun perhe syökin melko terveellisesti ja kaapissa on aina moniviljaleipää eikä pelkästään valkosta paahtoleipää, niin ei mikään voita vanhaa kunnon Reissumiestä. Saunaa ei oo toistaseks tullu ikävä, mitä vähän ihmettelen kun mulla oli tapana saunoo lähes joka päivä :D 

Ootko shoppaillut paljon?
En ihan valtavia määriä, kun yritän kuitenkin säästää suurimman osan palkasta, mutta sen voin sanoo ettei kaikki kamat varmasti enää tuu mahtuun matkalaukkuun. Pitää lähettää edeltä paketti vaatteita kotiin!

Tuletko jouluksi Suomeen?
En tuu, vietän joulun perheen kanssa täällä. Nyt voin paljastaa mun eeppisen suunnitelman: rakas ystäväni Pauliina saapuu Sydneyyn 28.12. Vietetään täällä about viikko (NYE tietysti) ja lähetään sit kierteleen ympäriinsä. En vielä kerro tarkalleen mihin, mutta kotimatka on edessä näillä näkymin helmikuun alussa. Joulu tulee varmasti oleen erilainen, ehkä aika rankkakin mutta osaan ainakin arvostaa ens joulua taas kotona ihan uudella tavalla!

Saturday, 22 October 2016

KYSY / ASK / FRÅGA jne.

Keskiviikkona mulla tulee kaks kuukautta täyteen täällä. Voisin taas ihmetelllä sitä kuinka nopeesti aika kuluu ja tää tuntuu ihan normiarjelta ja kodilta, mutta sen sijaan teen jotain muuta. Nimittäin vanha kunnon kysymyspostaus ihan niinkun lifestyle-blogien kulta-aikoina (otsikkokin on kuin suoraan vuodesta 2013). Nyt teillä on tilaisuus kysyä multa ihan mitä vaan liittyen au pairin työhön, Australiaan, ulkomaille muuttamiseen, matkaan valmistautumiseen ja sen sellaseen. Joskus myöhemmin teen sellasen kaiken kattavan paketin au pairiudesta, jotta epätoivosesti Googlea hakkaavat tulevat au pairit voivat sitten eksyä sinne (hyvänä esimerkkinä minä noin puol vuotta sitten), mutta tällä kertaa keskitytään vain ja ainoastaan siihen, mikä teitä ystäviä, sukulaisia ja uskollisia lukijoita kiinnostaa! Eli laittakaapa kommenttiboksi laulamaan, tyhmätkin kysymykset on sallittu, yritän kaikkiin vastata sitten parhaani mukaan kun ehdin kunnolla paneutua asiaan, sanotaan että kuitenkin tässä parin viikon sisällä :) Ready, set, ASK!

Monday, 10 October 2016

Sounds Live Feels Live 05/10 & Blue Mountains 09/10

Heipsan! Lokakuu on lähteny vauhdikkaasti käyntiin ja fiilikset on tällä hetkellä erittäin hyvät. Yhtenä päivänä oli jo 30 astetta lämmintä, nyt säätiedotus lupailee taas vähän viileempää (20 asteen molemmin puolin) mutta kesää kohti mennään koko ajan. Lapsilla alko tänään taas koulu ja itelläkin on jotenkin varmempi fiilis kun saa palata tuttuun rutiiniin lomien jälkeen.

Mutta nyt siis postauksen varsinaiseen asiaan! Keskiviikkona oli ei niin kauan mutta sitäkin intensiivisemmin odotettu 5 Seconds of Summerin keikka. Oon monelta ihmiseltä kuullu kuinka hyvä 5sos on livenä ja silti ne onnistu ylittään kaikki odotukset. Oltiin Connin kanssa permannolla aika keskellä, edessä oli jonkin verran ihmisiä mutta näkyvyys oli silti ihan hyvä. Jossain vaiheessa kyllä erkaannuttiin ja vietettiin loppukeikka erillämme mutta eipä se haitannu. Tunnelma oli ihan mieletön ja mulla oli niin hauskaa. Hypin ylös alas, nauroin, tanssin ja hikoilin. 

Mua ärsytti niin paljon kun 5sosilla oli tänä vuonna keikka Suomessa 3.6. eli päivää ennen yo-juhlia enkä tietenkään voinu siinä välissä enää lähtee Helsinkiin. Mutta tää oli kyllä täydellinen tapa nähdä yks lempparibändeistä ekaa kertaa. Voisin veikata, että aika ainutlaatunen tilaisuus nähä 5sos vielä noinkin pienessä paikassa (arviolta 1,5-2 kertaa The Circuksen kokonen). Jätkät anto kiertueen viimeselle keikalle ihan kaikkensa ja se kyllä näky. Niillä on ansaittu tauko edessä!

Toi kuva Michaelista muki kädessä ei oo mun ottama, mutta oli pakko kaivaa internetin syövereistä. Luken mukissa puolestaan luki "whiskey muthafuckas" ja sit se oli vaan sillee "Don't worry, it's just water on stage tonight guys!" :D

Sitten vähän toisenlaisiin tunnelmiin. Eilen käytiin Essin ja Sariannan kanssa Blue Mountainsilla tässä parin tunnin junamatkan päässä. Herätys oli varttia vaille kuus aamulla ja jalkalihakset huutaa edelleen hoosiannaa mutta oli noi maisemat kyllä sen arvosia. Ei sitä vaan pysty mihinkään kuvaan taltioimaan miltä toi oikeesti näyttää, kun puita jatkuu silmänkantamattomiin ja horisontti on tollanen sinertävä. Essi toteskin että "no ei tää kyllä mikään Suomi oo" kun ekan kerran nähtiin vilaus tosta maisemasta :D

Tuolla on siis erilaisia "vaellus"reittejä (en oikein tiiä voiko tästä käyttää sanaa vaellus mutta kuitenki), ite valittiin sellanen jonka piti kestää kolme vai neljä tuntia mutta lopulta kivuttiin ylös alas kallionseinämää kahdessa ja puolessa tunnissa. Viimeset puol tuntia kun oli pelkästään jyrkkiä rappusia ylöspäin oli aika tuskaa ja tehtiin useempi välikuolema, mutta sitten kun nähtiin siellä ylhäällä odottava ruokapaikka niin oli kyllä onnenkyyneleet lähellä :D Sen jälkeen kävästiin vielä junalla ja bussilla lähellä kattomassa The Three Sisters (kollaasin alaoikee kuva) joka on vissiin todella tärkee nähtävyys niin pakkohan noista kolmesta kivestä oli sitten ottaa kuva. 

Oli kyllä käymisen arvonen paikka eikä seurassakaan mitään vikaa ollu (kuitenkin luette tätä senkin stalkkerit), kaiken kaikkiaan tosi kiva kunnon turistipäivä. Nyt mun pitääkin hetken päästä lähtee hakeen lapsia koulusta, eli talk to you later!!

Monday, 3 October 2016

Thoughts

Kuukauden se kesti. Kuukauden olin täysin onneni kukkuloilla täällä ja tuntu melkein, ettei mulla voisi ikinä olla mitään syytä haluta takas Suomeen. Kaikki oli täydellistä ja ihanaa. Sitten yhtäkkiä uutuudenviehätys vaihtu koti-ikävään. Mulla oli liian monta vapaapäivää peräkkäin ja liian vähän tekemistä - ehdin ajatella. Olisin sekunnin murto-osassa luopunu tästä kaikesta, jos vaan olisin päässy pikkuveljien kaa kotisohvalle kattoon Frendejä. Ajatus siitä, kuinka pitkään aikaan en pääse halaan äitiä ja pitään poliittisia väittelyitä iskän kaa tuntu ylitsepääsemättömältä. Toivoin niin kovaa, että mun kissat olis vieressä kehräämässä ja lohduttamassa. 

Tää kesä oli niin hyvä, sisälsi niin monta mahtavaa kokemusta hyvien ystävien kaa. Disney-biisien kuuntelu Poronrannassa auringonlaskun aikaan, tietysti suoraan pullosta juodun viinin höystämänä. Extempore road trip kaatosateessa niin että hädin tuskin näki eteensä, eväinä Estrellan herkkuchipsit. Mieletön reivaus parvekkeella josta näkee kirkon ja kaikki ohikulkijat. Ja tietysti mun läksiäiset. Kaikki parhaat kaverit koolla yhtä aikaa, mitä muuta voi elämältä toivoa? Noin hyvän kesän jälkeen pois lähteminen tuntu aluks hyvältä, otin kaiken irti viime hetkistä Suomessa. Mutta noita hetkiä onkin sitten hyvä miettiä sillon, kun kävelee aamukahdelta kotiin eikä heti edes huomaa itkevänsä. Kaikki oli liian ihanaa, eikö olis paljon helpompaa jos ei olis mitään mitä muistella? 

Koti-ikävä iski korkeelta ja kovaa, kun salama kirkkaalta taivaalta. Kun mietin näitä kuukausia, jotka vielä on edessä ennen kotiinpaluuta, niin välillä iskee epäilys ja melkein paniikkikin että oonko mä oikeesti ihan päästäni sekaisin kun luulen selviäväni tästä. Miks mä lähdin maailman toiselle puolelle, kun mulla oli kotona kaikki hyvin? Mutta heti sen ikävän iskettyä tiesin, että se on vaan kestettävä. Olin oikeestaan jo vähän ihmetelly missä se viipyy. Pääsin onneks jo siitä pahimmasta vaiheesta yli, ja nyt elämä taas hymyilee. Pari päivää oli mieli maassa, enkä yhtään epäile etteikö tälläsiä vaiheita tulisi vielä monta lisää. Turvallinen tuntuu aina hyvältä, mutta tiedän, että jos en nyt olisi täällä niin miettisin vielä monen vuoden päästäkin että mitä jos olisin lähteny. 

Vaikka läheisiä nyt onkin suunnaton ikävä, mikään ei voita sitä jälleennäkemisen hetkeä. Tiukkoja halauksia ja onnenkyyneleitä. Odotan sitä. Mutta teen myös paljon muuta kun odotan, nautin mun kuukausista täällä täysillä. Uskon, että se fiilis etten halua koskaan kotiin ehtii vielä tulla takas, mutta just nyt kuljen kultaista keskitietä. Palmut huojuu pihalla, mun kroppa on täynnä rusketusrajoja, enkä vaihtaisi tätä mihinkään.

Thursday, 22 September 2016

Frendit jää suorittaa jotai yliopistoi

Voisin vaikka vannoo, että aika kuluu täällä ainakin kaks kertaa nopeemmin kun Suomessa. Eilen tuli kolme viikkoo täällä täyteen, vaikka tuntuu siltä kun olisin tullu vasta eilen ja sopeutuminen on vielä vaiheessa. Arki kulkee sinänsä jo ihan sujuvasti, mutta on niin paljon uutta muistettavaa ja opittavaa että välillä tulee mokattuakin. Toisaalta taas tää paikka alkaa pikkuhiljaa tuntua jo kodilta ja mulla on tietyt rutiinit joka päivä. Kaiken kaikkiaan aika sekavat, mutta todella onnelliset fiilikset.

Ajan nopeudesta johtuu myös se, etten oo postannu useemmin. Tai no, ehkä siihen vaikuttaa myös se, että liian usein valitsen Netflixin ja Gilmoren tytöt postaamisen sijaan... Tuntuu niinkun en yhtään osais enää tätä bloggaushommaa vaikka oon kohta viis vuotta tätä tehny :D Ja hei, oon kyllä huomannu teidän ihanat kommentit ja arvostan niitä tosi paljon, mutta vastaaminen on jääny ajatuksen tasolle. Lupaan tsempata tässäkin!

Mutta niin. Niitä kuulumisia. Oon ehtiny mielessäni vetää yli jo monta asiaa mun Australia bucket listiltä; oon nähny oopperatalon, Harbour Bridgen ja Bondi beachin, oon maistanu vegemitee (koko perhe nauro mulle kun sanoin jotain että "miks ihmeessä kukaan söis tätä", never again!), käyny eläintarhassa tsekkaamassa koalat ja kengurut (vaikka oikeestaan oon koko konseptia vastaan niin olihan nää nyt pakko nähä...) ja käyttäny sanaa "mate". Monet näistä jutuista on aiheuttanu sellasen "OON OIKEESTI TÄÄLLÄ" -fiiliksen ja mun suusta on kuulunu lähinnä vaan "wow" ja "oh my god". Vielä puuttuu surffaaminen ja flip flopeissa ympäriinsä kulkeminen (joita muuten täällä kutsutaan nimellä "thongs", olin semihämmentyny kun ekalla kertaa niiden tullessa puheeks en muistanu tätä), helteitä odotellessa!

En oo suinkaan tehny näitä kaikkia juttuja yksin. Sillon isänpäivänä host-äidin sisko perheineen tuli käymään ja niillä oli mukana itävaltalainen au pair Conni, joka oli saapunu vaan pari päivää mun jälkeen! Ollaan samanikäsiä ja asutaankin semilähekkäin, joten ollaan sitten päädytty viettään melko paljon aikaa yhdessä. Itse asiassa kävi sattumalta ilmi että meillä on aika samanlainen musiikkimaku ja ostettiin sitten extempore liput 5sosin keikalle, joka on kahden viikon päästä. Kyseessä on kiertueen viimenen keikka ja Sydney on vielä niiden kotikaupunki, joten tunnelma tulee varmasti oleen vähintäänkin katossa. Aaaa en malta odottaa!!!

Tapasin myös kuus muuta suomalaista tyttöö! Pidettiin piknik Bondilla ja ai että oli kyllä aika helpottavaa välillä päästä puhuun suomee ja antaa aivojen vähän levätä. Asutaan aikalailla eri puolilla Sydneytä mut viikonloppusin ehitään jatkossakin nähä. Meillä on onneks kaikilla aika samanlaiset aikataulut - ollaan tultu tän kesän (tai no, talven, jos täältä päin kattoo) aikana eikä kukaan oo ihan heti lähdössä.
Tosiaan nyt on kevät ja ilmat alkaa pikkuhiljaa lämpeneen, tähän asti ilmastossa ei oo ollu hirveesti eroo Suomen kesään (tai niihin parhaisiin hetkiin) - lämpötila heittelee 20 asteen molemmin puolin ja sadepäiviäkin on ollu pari. Sillon kun olin ollu täällä vasta hetken niin oli pari tosi nättiä päivää, aurinko paisto kirkkaalta taivaalta ja lämpöö oli ehkä 22 astetta. Vietin suuren osan vapaa-ajasta aurinkotuolissa maaten ja tulipa uima-allaskin testattua. En vaan heti tajunnu kuinka paljon voimakkaampaa uv-säteily on täällä - ekalla kertaa aurinkoo ottaessa poltin lähes koko naamani puolessatoista tunnissa, kun Suomessa samaan tulokseen tarvittais vähintään 25 astetta ja koko päivä. Ihon hilseilyn ja host-isän Petteri Punakuono -vitsien jälkeen viisastuin ja laitoin seuraavalla kerralla aurinkorasvaa. Tää viikko on ollu aika tuulinen, yhtenä päivänä päätin että on shortsikeli mutta päädyin paleleen. Vähän aikaa pitää vielä malttaa kulkee farkuissa!

Tää on ollu oikein kulttuurien kohtaamista, jos näin hienosti asian ilmaisee. Viime viikolla otin tytöt avuks ja leivottiin korvapuusteja, jotka osottautu oikein hittituotteeks ainakin tän perheen parissa! Kaikki tykkäs tosi paljon ja kehuja tuli myös host-äidin kavereilta, jotka sai maistiaiset seuraavana päivänä. Maanantaina taas tein dinneriks makaronilaatikkoo vihreen salaatin kera. Siitäkin tykkäs kaikki paitsi Josh, mutta se on vähän nirso muutenkin. Seuraavaks olis vuorossa varmaankin hernekeitto ja uunipannari, mutta tää vaatii vähän harkintaa, kun en muistaakseni oo koskaan ite tehny hernaria :D Haluun että hieman kyseenalaisesta ulkonäöstään huolimatta se edes maistuis hyvältä. 

Mitäs muuta? Huomisestasta alkaen lapsilla on kahden viikon loma koulusta, mikä vaikuttaa mun työaikoihin jonkin verran - teen vähän pidempää päivää ja yks yökin lasten kaa on kai luvassa, mutta toisaalta mulla on myös enemmän ihan kokonaisia vapaapäiviä. Ei siis huono ollenkaan, kun oon kuullu sellasistakin järjestelyistä että vanhemmat lähtee kahden viikon lomalle ja lapset jätetään au pairin käsiin :D

Tää postaus veny taas ihan törkeesti... Yritin kertoo vaan tärkeimmät asiat, mutta kuten huomaatte, tykkään lisätä kaikkee turhaa tekstiin ja laittaa sen sulkuihin niin sitä ei lasketa. Mutta ei mulla tällä kertaa muuta, katellaan kuinka pian saan taas aikaseks kirjotella. Siihen asti heippa, mä jatkan unelmani elämistä 8)

Sunday, 4 September 2016

G'day mates

Ensinnäkin: mun piti koko viime viikko postata viimesiä lähtötunnelmia, mutta en yksinkertasesti ehtiny. Kerran pääsin jo niin pitkälle että kirjotin otsikon ja lisäsin kuvat ja siihen se jäi kun tartti taas olla menossa johonkin :D 

Nyt kuitenkin oon täällä ruudun takana, ja oon TÄÄLLÄ. Sydneyssä. (täältäkin olisin postannu aiemmin mutta unohdin ostaa lentokentältä adapterin ja sain sellasen vasta tänään) Jotenkin en voi vieläkään, melkein neljän kokonaisen päivän jälkeen uskoo että oikeesti oon täällä. Lentokentällä turvatarkastuksen jälkeen kun kävelin yksin tax freen läpi niin tuli sellanen samaan aikaan pelottava mutta tosi vapaa fiilis. Siinä vaiheessa kun kone nousi niin sama toistu, en voinu olla hymyilemättä mut samaan aikaan sydän alko hakkaan tosi kovaa koska apua, mä oon oikeesti lähdössä. Singaporen kentällä oottelin kolmisen tuntia (ainiin, tää on tarina erikseen. munhan piti alunperin lentää hong kongin kautta mutta maanantaina päivällä, about 10 tuntia ennen lähtöö sain tekstarin että se eka lento on peruttu... onneks finnair hoiti homman kuitenkin tosi tehokkaasti ja about puolen tunnin päästä mulla oli jo uudet lennot! ehdin siinä vetästä pienet paniikit päälle mut onneks turhaan). Siinä vaiheessa kun kone koski maata Sydneyn lentokentällä olin oikeesti lähellä onnenkyyneleitä. Olin todella väsyny ja jännitti ihan hirveesti, mutta sitä onnellisuuden määrää ei oikein voi sanoin kuvata. Tuntu vaan niin uskomattomalta, että se mitä olin vuoden päivät (tai kauemminkin) suunnitellu, vihdoinkin tapahtu. 

Sillon kun saavuin oli siis Sydneyn ajassa jo keskiviikko. Host-isä tuli hakeen mua lentokentältä ja kotona host-äiti oli jo hereillä, lapset heräili sitten pikkuhiljaa kun olin päässy paikalle. Täällä on siis kolme lasta, Jessica 10v, Josh 8v ja Jenna 6v ja asutaan Pohjois-Sydneyssä sellasessa kaupunginosassa kun Killarney Heights, semi-isossa omakotitalossa jonka takapihalta löytyy uima-allas. Perheeseen kuuluu myös koiranpentu Alfie joka on ihan täysin vieny mun sydämen vaikken yleensä oo yhtään koiraihminen. Vastaanotto oli todella lämmin ja niiin ymmärtäväinen, heti ensimmäisenä multa kysyttiin haluanko syödä tai juoda jotain, sen jälkeen kysyttiin haluanko nukkua tai vaikka käydä suihkussa. Totesin, että suihkussa käyminen olis kyllä todella tarpeen, oli jotenkin niin likanen olo sen vuorokauden matkustamisen jälkeen. Joanna (äiti) näytti mulle kylppärit joita saan käyttää, mun huonetta vastapäätä on lasten kylppäri (jossa on amme!!!!!) ja ylhäällä on suihkulla varustettu kylppäri jota kukaan ei oikeestaan käytä. Oon nyt toistaseks asettunu sinne, mutta aion kyllä jossain vaiheessa testata ton ammeenkin koska kylvyt on aina ollu mulle oikein luksusta :D Anyways, suihkun jälkeen mulla oli paljon parempi olo. Lapset oli tosi puheliaita heti alusta alkaen ja otti mut mukaan kaikkiin juttuihinsa. Annoin tuliaiset ja varsinkin Tatun ja Patun Suomi -kirja oli erittäin kova sana ihan koko perheen mielestä, nää kun on lähössä lomalle Suomeen joulukuun lopussa!

Siinä aamiaisen syötyään tytöt näytti mulle lähimmän bussipysäkin, johon käveli muutaman minuutin. Olin erittäin hämmentyny kun silllä matkalla näin bambuja ja syreenipuskan kokosen kaktuksen :D John (isä) oli sitten lähdössä viemään lapsia kouluun ja Jenna tuli kysyyn multa haluunko lähtee mukaan. Kun lupasin lähtee niin John kysy haluunko ajaa. Vähän pelästyin mutta olin lopulta sillee what the hell, on se jossain vaiheessa edessä kuitenki :D Ajaminen ei ollu läheskään yhtä kamalaa kun luulin! Täällä päin ei oo mitään hirveitä ruuhkia tai muutenkaan kovin paljoo liikennettä, joten oon selvinny ihan hyvin. Liikenneympyrät tuntuu vielä vähän oudoilta, mutta muuten oon tottunu yllättävän hyvin "väärällä" puolella ajamiseen.

Kun tultiin takasin Jo sano mulle että saan tehdä ihan mitä haluan, nukkua tai purkaa kamani tai vaan chillailla. Mä sit vähän aikaa hyödynsin wifiä ja päivittelin Suomeen kuulumisia että juu täällä ollaan. Sitten söin vähän muroja ja yhentoista maissa painuin pehkuihin. Laitoin herätyksen kahekstoista mutta hupsistakeikkaa heräsin kolmelta :D Olin ensin tosi hämmentyny mutta sit muistin hämärästi heränneeni ja laittaneeni herätyksen pois. No, ei siinä mitään, nousin sitten ja purin tavarani. Sit menin tonne olohuoneeseen hengaan lasten kaa vähäks aikaa, kunnes oli dinnerin aika. Sen jälkeen lähin mukaan viemään lapsia karateen ja ajoin koululle asti, mut siinä vaihdettiin kuskia, kun John sano että siinä tarvii ajaa vähän isompaa tietä pätkä. Karate kesti tunnin, joten käytiin sillä välin ruokakaupassa. Sitten kun haettiin lapset sieltä karatepaikasta ja käveltiin autolle, Jenna otti mua kädestä kiinni :3 Tuli sellanen olo että ehkä oon jossain onnistunu ekana päivänä.

Näitten edellinen au pair irlannista oli sillon mun ekana päivänä vielä täällä, ja kerto että tässä kävelymatkan päässä on sellanen klubi missä lähistöllä olevat au pairit tapaa joka keskiviikko. Se pyysi sitten mutkin mukaan, ja ensin väsymyksissäni olin vähän vastahakonen, mutta sit nää kaikki oikein yllytti mua niin päätin kuitenkin lähtee. Sinne käveli noin viis minsaa ja tavattiin viis muuta au pairia: kolme saksalaista, yks jenkki ja yks hollantilainen. Nää kolme saksalaista tosin oli ainoot jotka oli vielä jäämässä, muut oli lähössä pian. Vietettiin iltaa parin juoman ja cards against humanityn parissa ja mulla oli tosi hauskaa, vaikka olinkin rättiväsyny enkä sillee kunnolla nyt tutustunu vielä kehenkään. Lähin siitä ensimmäisenä kotiin nukkuun joskus kymmenen aikoihin ja sitten olikin päivä pulkassa!

Torstaina olisin saanu nukkua niin pitkään kun haluan, mutta heräsin puol seiskan aikaan ku lapset oli jo hereillä. Mut ei se mitään, mun olis muutenkin pitäny herätä suht ajoissa, koska mulla oli Annien (sen edellisen aupparin) laturi lainassa ja se oli lähdössä aamulla. Käytiin taas Johnin kaa viemässä lapset kouluun ja sen jälkeen moikkasin Annien. Mainitsin Joannalle että tarvisin vähän kaikkee pientä mitä en ottanu mukaan kun ajattelin että ostan täältä, ja Jo neuvo mut kävelymatkan päässä oleviin lähimpiin kauppoihin. Torstaina oli tosi nätti päivä, kaupasta takasin kävellessä tuli farkut jalassa melkein hiki. Sit vaan chillailin, soitin äitin kaa videopuhelun ja muistaakseni otin pienet päikkäritkin ennen kun lapset tuli koulusta. Jessican kaveri tuli myös käymään ja se tykkäs sisuista!!!!! Kaikki muut vaan irvisteli ja sano että disgusting :D Syötiin dinner, soittelin iskälle ja Larille, kävin suihkussa ja menin aikasin nukkuun.

Perjantaina heräsin pirteenä ja hyvin levänneenä, katoin kelloo ja se oli kolme yöllä. Sen jälkeen en tainnu juurikaan enää nukkua, selailin eri someja ja nousin seittemän jälkeen. Perjantai oli mun ensimmäinen ns. työpäivä, laitoin aamulla dinnerin valmiiks, ripustin pyykkiä ja vein kuivat pyykit lasten vaatekaappeihin. Siirsin myös Jessin vaatteet sen uuteen huoneeseen. Perjantaina sato aikalailla koko päivän (nää pyyteli hirveesti anteeks ja sano että tää ei oo kyllä normaalia Sydneyn keliä, olin vaan sillee että eihän tää nyt teiän vika oo, sitä paitsi oon tottunu xD), joten vapaa-ajan lagasin vaan huoneessani tekemättä mitään ihmeellistä. Sit ennen kolmee lähettiin Johnin kaa taas hakeen lapsia koulusta. Vähän ennen koulua se kuitenkin muisti, että sen piti jostain syystä käydä pikasesti Joannan vanhempien luona, joten se opasti mut ajaan sinne. Sieltä koululle ajoin ekaa kertaa yksin! Se oli aika helppoo, olin kuitenkin ajanu jo muutaman kerran ja navigaattorissa on tallennettuna kaikki paikat mihin mun ikinä pitää ajaa. Menin lapsia vastaan, poimin Joshin ja Jennan sekä Jessican repun mukaani (sillä oli play date koulun jälkeen), haettiin John, ja ajettiin kotiin. Touhusin siinä lasten kaa kaikenlaista, pelattiin esim. Twisteriä (en ymmärrä miten päädyin siihen matolle ihan solmuun kun mun piti vaan pyöräytellä sitä spinneriä).

Perjantai oli mun ensimmäinen babysitting-ilta, kun John oli töissä ja Jo oli lähdössä ulos business partnerinsa kaa, joka toi tyttärensä kans tänne about tunniks hoitoon. Naiset joi lasit viiniä ennen lähtöö ja tarjos mullekin, se oli taas yks aika hämmentävä hetki :D Itelle ei ehkä tulis mieleen juoda viiniä kun vahdin lapsia, mutta kun kerran tarjotaan niin enhän mä valkkarista kieltäydy. No, sit syötiin lasten kaa ja ne katto leffaa samalla kun mä siivosin pöydän ja täytin tiskikoneen. Kun se leffa loppu niin meno alko vähän yltyä ja siinä tuli pieni kriisi, ensin Jess suuttu Joshille ja hetken päästä kaikilla oli joku syy vihotella toisilleen :D Totesin, että nyt olis varmaan aika vähän rauhottua. Katottiin siinä parit kissa- ja koiravideot Youtubesta, kunnes laitoin lapset hammaspesulle ja nukkumaan yheksän maissa. Sitten hiippailin yläkertaan suihkuun ja sen jälkeen vihdoinkin nukkuun.

Eilen eli lauantaina heräsin yheksän jälkeen nukuttuani suunnilleen kellon ympäri ja ai että kun oli hyvä fiilis! Varmaan eka päivä kun en ollu ihan sairaan väsyny. Kysyin Joannalta missä olis lähin sellanen paikka josta voisin vihdoin ostaa sen adapterin, ja se kerto mulle tässä lähellä Chatswoodissa (noi pilvenpiirtäjät kuvassa on Chatswoodin keskusta)olevasta isosta ostoskeskuksesta. Pääsin sinne Johnin kyydillä kun se oli viemässä Jessicaa korispeliin (näillä lapsilla on oikeesti miljoona eri harrastusta), ja se neuvo mulle miltä bussipysäkiltä hyppään kyytiin ja missä jään pois. Pyörin sitten siellä eri kaupoissa, ostin adapterin ja kollarit H&M:ltä (joissa oli valmiina reikä polvessa? ok). Meni vähän aikaa ennen kun huonon wifin ja seinissä olevien opasteiden avulla löysin oikeen bussin, mutta jäädessäni pois lähellä kotia huokasin kyllä helpotuksesta. Matkaan meni noin 10 minuttia plus parin minuutin kävely pysäkiltä kotiin (aikalailla pelkkää ylämäkee, eiköhän tässä vielä kunto ala kohota). Kotiin päästyäni laitoin läppärin ja puhelimen heti lataukseen ja tadaa, aloin kirjottaa tätä postausta. Välissä kävin syömässä ja sit jatkoin. Sitten soiteltiin Pauliinan ja Roosan kaa parin tunnin mittanen videopuhelu, ja sen jälkeen olin niin väsyny etten jaksanu kirjottaa tätä loppuun, joten tässä sitä ollaan sunnuntai-aamussa.

Anteeks kun tästä tuli tällänen kunnon kronologinen romaani, lukekoon ken jaksaa :D Yritän jatkossa panostaa postausten laatuun vähän enemmän, enkä tosiaankaan tuu kuvaileen jokasen päivän tapahtumia näin tarkkaan! Ajattelin vaan, että teitä kiinnostais tietää millasta mun elämä on näinä ensimmäisinä päivinä täällä ollu. Tiivistettynä, oon tosi onnellinen täällä, vaikka tottakai sopeutuminen on vasta alussa, mutta päivä kerrallaan :) Koti-ikävää en oo vielä potenu mutta eiköhän senkin aika tuu vielä. Tänään en aio tehdä mitään erikoista, täällä on isänpäivä joten saan tavata vähän näitten sukulaisia jotka tulee iltapäiväteelle. Heippa ja seuraavaan kertaan!

Monday, 8 August 2016

If your dreams don't scare you, they aren't big enough

Tänään mulla on kolme viikkoo lähtöön. Jännitys tiivistyy ja tiivistyy ja on hetkiä kun musta tuntuu että pää räjähtää kun se on niin täynnä kaikkia asioita mistä panikoida. Onneks mukaan mahtuu kuitenkin myös niitä hetkiä kun oon tosi innoissani ja haluisin lähtee heti, mutta ne tuntuu harvenevan päivä päivältä... Jos seuraat mua twitterissä niin oot todennäkösesti jo lukenu mun fiiliksiä laidasta laitaan :D Hetkeekään mulla ei oo kuitenkaan sellanen olo että haluisin peruuttaa koko jutun, työnnän vaan pelon syrjään ja keskityn käytännön asioihin. Nyt puran kuitenkin ihan kunnolla fiiliksiä ja tekasen listan asioista, jotka jännittää eniten. Here we go.

1. Vasemmanpuoleinen liikenne
Mun työhön tulee kuuluun todella paljon ajamista, lapsia pitää kuskata kouluun ja harrastuksiin monta kertaa päivässä. Koen olevani jo ihan itsevarma liikenteessä, mutta sitten kun kaikki käännetään peilikuvaks niin se onkin toinen juttu! Vielä kun siihen lisää sen että Sydneyn liikenne on ehkä vähän eri tasolla kun Vammalan, niin eiköhän meillä ookkin katastrofin ainekset kasassa haha. Vähän ehkä tuntuu tyhmältäkin että tää on se mitä jännitän suunnilleen eniten... Onneks kuitenkin mun host-äiti lupas että parin ekan viikon aikana en joudu ajaan yksin, joko toinen vanhemmista tai niiden nykynen au pair on mukana eli eiköhän siitäkin selvitä.

2. Kieli
Kaikki sanoo mulle että "no kirjotit ällän enkusta kyllä sää pärjäät". Mutta kun se ei oikeesti kerro mitään siitä miten selviää oikeessa vuorovaikutustilanteessa. Tottakai mulla on hyvät lähtökohdat kun puhun sujuvaa englantia, mutta enemmän oon huolissani siitä miten ymmärrän muita. Natiivit puhujat käyttää kuitenkin aina sellasia fraaseja ja sanoja joita ei ymmärrä ja puhuu nopeemmin, puhumattakaan aussiaksentista joka kuulostaa mun korvaan välillä ihan heprealta... 

Perheen kanssa en oikeestaan pelkää että tulee kielimuuriongelmia, niillä on ollu monta au pairia ja suomalaisten kielitaito on kuitenkin parhaasta päästä. Se vaan jännittää, kun puolen vuoden aikana tulee paljon muitakin kontakteja kun se perhe, eikä ympärillä oo oikeesti ketään, jolle voisit selittää ongelmas suomeks ja jolta saisit apua, toisin kun esim. kielimatkalla. Oon ihan yksin, ja vaikka uskon että selviän hengissä niin noloja tilanteita varmasti tulee eteen. Sitten on vielä sekin että näin suomalaisena en muista sanoo "excuse me, could you please repeat that?" vaan oon sillee "WHAT" :D Mutta tääkin ongelma varmasti pikkuhiljaa ratkee kun aivot kääntyy kunnolla enkkutaajuudelle.

3. Suomen kaverit
Tästä avauduinkin tänään jo snäpissä (hyväksyn vaan tutut mutta voit kokeilla lisätä @lottahx) ja tiedostan että tää kuulostaa tosi oudolta ja tyhmältä mutta: entä jos kaikki täällä kotona unohtaa mut? En oikein osaa selittää tätä fiilistä kunnolla, mutta suurin osa mun kavereista pääsi mun kanssa ylioppilaaks tänä keväänä ja muuttaa nyt ympäri Suomee. Pelkään, että ensinnäkin en muista/jaksa/ehdi pitää riittävästi yhteyttä kaikkiin ja sitten kun tuun takas niin mulla ei ookkaan yhtään kavereita. Ja toiseks, mitä jos mun sikinsokin ympäri Suomee jäävät kaverit ei pidä toisiinsa yhteyttä ja kaikki mun ihanat kaveriporukat onkin erkaantunu kun palaan kotiin. Tää jälkimmäinen nyt kuulostaa vähän siltä kun en luottais mun kavereihin tai niinku mä olisin jotenkin tärkein palanen kaikissa porukoissa mutta en vaan osaa selittää tätä mun ajatuksenjuoksua. :D 

Itsekkäästi toivoisin vaan, että aika pysähtyis ja kaikki odottais mua täällä täsmälleen samanlaisena kun nytkin. Inhoon muutoksia ja mulla on tällä hetkellä niin paljon maailman parhaita kavereita etten haluu menettää niistä yhtäkään vaan siks että päätän lähtee hyppiin kenguruitten kans palmujen keskelle. Tää nyt on lähinnä tällästä mun vainoharhasta höpinää. Pliis sanokaa mulle että tää on ihan tyhmää eikä mulla oo mitään syytä huoleen.

4. Lennot
Mä lähden siis Helsinki-Vantaan kentältä 29.8. kello 23:50. Oon tosi huono nukkumaan missään muualla kun sängyssä, eli toi ensimmäinen pätkä tulee varmaan oleen melko hyperaktiivinen, varsinkin kun laskee mukaan jännityksen. Sitten mulla on vaihto Hong Kongissa, ja tää on se mikä stressaa tosi paljon. Mulla on onneks kuus tuntia aikaa, eli ehdin eksyä ihan niin monta kertaa kun tarvii. Kuitenkin pelottaa olla ihan yksin vieraalla lentokentällä vieraassa maassa jonka kieltä en ymmärrä. Kaverit on jo mun panikointia kuunnellessaan lohduttanu että kyseessä on sen verran kansainvälinen kenttä, että siellä on pakko olla opasteet myös englanniks ja kielitaitosta henkilökuntaa. Kaiken järjen mukaan mun pitäis selvitä jatkolennolle ihan kunnialla. 

Siitä lennän siis Sydneyyn. Matkan kestoks tulee yhteensä noin 25h eli pakkohan mun on jossain vaiheessa nukkua, kärsin sitten niskakivuista. Kaikki tää yhdistettynä siihen etten oo koskaan lentäny ihan yksin ja tuun oleen kuset housuissa suunnilleen koko matkan takaa varmasti hyvän ensivaikutelman kun perhe tulee hakeen mua Sydneyn lentokentältä :D Ei vaan, uskon että ne ymmärtää väsymyksen noin pitkän matkan jälkeen. Tässäkin kohtaa järki sanoo että kaikki menee varmasti hyvin mutta hermoilenpa silti.

5. Käytännön asiat
Sitten (jos) kun pääsen perille niin pitää hoitaa vaikka mitä: uusi pankkitili, sim-kortti puhelimeen, julkisen liikenteen matkakortti, en ees tiedä mitä kaikkee... Inhoon ihan täällä koti-Suomessakin tollasia virallisia juttuja ja esimerkiks pankissa asiointia, ihan vaan sen takia kun tunnen itteni tosi tyhmäks kun en ymmärrä näistä asioista mitään. Pääasia että mulla on pankkikortti jolla voi maksaa ja puhelin jolla voi soittaa ja pääsee nettiin :D Jos en suomeks tajua näitä juttuja, niin mites englanniks ja vielä eri maassa missä voi olla monien asioitten suhteen ihan eri käytännöt? Stressinpoikanen syntyy jo ajatellessa koko touhua. Toivon tosiaan että mun perhe ehtii ja osaa auttaa mua näissä jutuissa.

Sellaset "pikku" panikoinnit tähän maanantaihin (tästähän tuli kunnon romaani toivottavasti joku edes jaksaa lukee haha). Näitten kirjottaminen ja kunnolla pohtiminen autto kyllä vähän ainakin toistaseks. Ehkä tuun sitten seuraavan hermoromahduksen koittaessa lukeen tän postauksen ja mietin järjellä asioita niin kaikesta selvitään. 

Ainiin, sillon joskus muinoin lupasin laittaa enemmän kuvia mutta ei mulla nytkään oikein oo mitään tähän sopivia joten pyydän nöyrästi anteeksi, palataan siihen kuvapuoleen sitten kun oon onnellisesti Ausseissa!

Tuesday, 26 July 2016

SHIT'S GETTIN REAL Y'ALL


Huhhuh. Pitkä tovi on ehtiny vierähtää siitä kun viimeks kirjottelin, ja don't worry - aion kyllä kertoo koko stoorin. Mutta pamautinpa tärkeimmät uutiset ensimmäisenä ruudulle eli mä lähen 34 päivän päästä!

Miten tähän sitten päädyttiin? Viime postaus kerto siitä, kuinka mun perhe oli "hylänny" mut ja olin just alkanu etsiin uutta perhettä. Kerroin, että sain paljon yhteydenottoja, ja lopulta mulla oli edessä valinta kahden loistavan perheen välillä. No, kun olin päätöksen tehny, niin laitoin sitten toisen perheen au pairille (joka kyseisen perheen puolesta siis etsi niille uutta aupparia) viestiä että hei haluun tulla teille!!! Mulla oli kuitenkin kestäny päätöksenteossa sen verran kauan että hän ilmotti mukana olevan jo muitakin halukkaita au paireja. Olin vaan että no onhan mulla vielä hyvä mahdollisuus ja sovittiin Skypeen haastattelu.

Ja sehän meni aikalailla penkin alle :D Olin jotenkin odottanu, että tää au pair puhuis selkeesti ja ymmärtäis mun tilannetta kun ei itekään oo natiivi puhuja, mutta sellasen tasolla se kyllä oli. En haluu edes miettiä montako kertaa sen keskustelun aikana sanoin "sorry, what?" enkä kyllä muutenkaan itestäni kovin hyvää kuvaa antanu. Hän kuitenkin puhelun päätteeks lupas ilmotella parin päivän kuluessa perheen päätöksestä.

Noin viikon kuluttua kyllästyin odotteluun ja kyselin, että mikäs tilanne on. Sieltä tuli vastaus että joo sori mun host-äiti on kaks viikkoo jenkeissä lomalla, palataan asiaan. ":)" Siinä sitten vielä pari viikkoo odotin eikä tähän päivään mennessä oo tää henkilö ottanu mitään yhteyttä... Eli enpä olisi niille ehkä halunnutkaan jos asioita hoidetaan tohon malliin.

Kun alko seljetä että joo eihän tästä mitään tuu, niin ryömin takas tän toisen perheen (jonka olin siis aiemmin torjunu) luo ja sanoin että ei nyt ihan menny niinkun Strömsössä, OTTAKAA MUT TEILLE PLS (okei en ihan noin sanonu mutta u get the point). Tää host-äiti oli tosi ymmärtäväinen ja sano että löydettiin kyllä sillon au pair mutta hän lähtee jossain vaiheessa elokuuta ja tarvittais sillon uusi. Tässä vaiheessa mä tyyliin hypin riemusta.

Parin päivän kuluessa selvis että se lähteekin vasta syyskuun ekalla viikolla. Kysyin kuitenkin että olisko mun mahdollista tulla esim. viikkoo aiemmin, koska a) en haluu venyttää lähtööni yhtään enempää ja b) hän vois vähän näyttää mulle miten kotona kaikki toimii ja muutenkin vähän missä Sydneyssä on mitäkin. Eli majotun vajaan viikon yhdessä tän tytön kanssa au pair -huoneessa, joka on kuulemma iso, ei pitäis tulla mitään ongelmia :)

Sellanen oli mun mutkikas mutta lopulta onnellinen perheenetsintätarina. Perheestä en nyt jaksa kertoilla enempää mutta ne vaikuttaa todella ihanilta, ehkä kirjotan lähempänä lähtöö vielä niistä jotain kun viestitellään ja tutustutaan vähän paremmin!

Ei mulla muuta. Ei voi olla totta, mä lähden oikeesti Sydneyyn.

Monday, 30 May 2016

just keep swimming

Viime tiistaina kun sain facebookissa yhden viestin, fiiliksen pysty aika lailla tiivistään yhteen sanaan: jaa. Jaa, koska en ollu erityisen innoissani kyseisen viestin sisällöstä, mutta olin myös yllättävän rauhallinen enkä purskahtanu itkuun kesken työpäivän niinkun olisin voinu etukäteen kuvitella tollasessa tilanteessa tapahtuvan. Ajattelin vaan että no, tästä mennään nyt eteenpäin näillä korteilla jotka mulle on jaettu,

Mitä se viesti sitten sisälsi? Se oli viesti, jossa host-perheen äiti ilmotti, että heidän nykyinen demi pairinsa (eli opiskelija joka tekee käytännössä samoja hommia kuin au pair mutta vähemmän) haluaakin jäädä pidemmäksi aikaa ja näin ollen mulle ei oo siellä paikkaa heinäkuussa.

Älkää ymmärtäkö väärin, kyseessä ei tosiaankaan ollut mikään kylmäsydäminen feidaaminen eikä mulle missään vaiheessa tullu mitenkään hylätty fiilis. Tää nainen jopa tarjoutu auttaan mua uuden perheen etsinnässä, joten kaikki on ihan ok. No hard feelings ja sillee. Näitä juttuja sattuu, ja jos niiden pitää valita kahden mukavan au pairin välillä, joista toista ne ei oo vielä edes tavannu, niin tottakai ne valitsee sen joka asuu niiden luona ja johon lapsetkin on jo kiintyny. Ei kai ne sitä nykyistä demi pairiakaan halua ulos heittää jos hän on työnsä hyvin tehnyt!

Mun tilanne siis näin alle viikkoo myöhemmin on se, että muhun on ottanu yhteyttä varmaan kymmenet perheet, joista oikeesti varteenotettavia vaihtoehtoja on kaksi. Molemmat sijaitsee Sydneyssä, molemmilla on hyvät ja huonot puolensa enkä tosiaankaan tiedä miten pystyn näistä valitsemaan :D Ei kai tässä oo muuta vaihtoehtoo kun laittaa plussat ja miinukset ihan kylmästi paperille niinkun viimekskin...

 Kaikki on siis ihan hyvin. Onneks asia kävi ilmi näin aikasin, mulla on hyvin aikaa vielä saada uuden perheen kanssa asiat kuntoon. Eihän se mun heinäkuun puolenvälin lähtö oo mikään kiveen hakattu, voin hyvin nauttia Suomen helteistä ja lähtee esimerkiks vasta elokuun alussa!

Netistä oon saanu sen kuvan, että au pairin elämässä voi tapahtua koska tahansa mikä tahansa käänne, ja voin sen nyt jo allekirjottaa vaikken oo edes lähteny vielä :D Mutta elämä on seikkailu enkä mä haluaisikaan sen olevan mitään muuta, kyllä vähän pitää jännitystä löytyä.

Tällänen lyhyt tilannepäivitys täältä juhlavalmistelujen aka tukka putkella juoksemisen keskeltä! Heti kun on juhlat saatu alta pois ja perhe valittua niin alan tutkiin tarkemmin sitä viisumihakemusta, joka ensisilmäyksellä näytti tuskasen sekavalta, mutta eiköhän siitäkin selvitä.

Nauttikaa hyvästä kelistä (kaikki joitten ei tarvi pysyä sisätiloissa leipomassa tai siivoomassa)! 8)

Sunday, 22 May 2016

walking in the air goes down under... soon

No niin. Tuntuupa hassulta kirjotella taas suomeks blogin puolelle, mutta tässä sitä ollaan.

Mikäli joltain on mennyt ohi viime postaus, niin juttuhan on nyt niin että au pair -elämyksen lähestyessä (ja sen aikana) tää blogi palaa juurilleen ja kirjotan taas vanhaa kunnon lifestyle-blogia, suomeksi, kuvien kera (miinus tää postaus. lupaan ryhdistäytyä tulevaisuudessa). Tää on hyvä tapa pitää sukulaiset ja ystävät ajan tasalla että mitä mulle oikein siellä kenguruiden maassa tapahtuu! Banneriin on lisätty tollanen spesiaalijuttu, vähän niinku Pandan lakumix-pusseissa. Lakumix goes choco ja niin edelleen. Myös Sydneyn kellonaika löytyy sivupalkista.

Nyt kun ylioppilasjuhlat lähestyy ja kutsuunkin on merkattu, että "mahdolliset muistamiset voi tallettaa myös Australia-tililleni", kaikki alkaa tuntua paljon todellisemmalta. Siltä, että tää oikeesti tapahtuu. Lukio virallisesti loppuu ja pääsen viettään välivuotta ja (toivottavasti) elään unelmaani maailman toiselle puolelle.

Tässä kun alun innostuksesta perheen löytämisen jälkeen on selvitty, kaikenlaiset epäilykset on alkanu vähän vaivaan mieltä. En oo tosiaan hetkeen jutellu perheen kanssa ja se sovittu facetime-puhelukin on vielä soittamatta, joten on tullu välillä sellanen olo että mitä jos ne on unohtanu mut. Yritän kuitenkin muistaa, että niillä alotti huhtikuussa uusi au pair, joka on mun saapumiseen asti. Eli ehkä sen sopeuttaminen on ollut nyt ensisijaista. Muutenkin tuntuu, että ainakin facebookin perusteella aussit etsii au pairia tosi viime tipassa, saati sitten sopii yksityiskohdista. Kaikki on siis varmasti ihan hyvin. Ainakin perheen äiti vaikuttaa todella ihanalta, eihän se nyt oo niin vakavaa etten oo lapsille vielä jutellu tai edes tiedä niitten nimiä :D Kaikki aikanaan, vai mitä?

Pääpointti oli siis se, että oon tässä viime aikoina yrittäny miettiä kaikkia niitä syitä, miks päätin hakeutua au pairiks, estääkseni itteeni pienen jännityksen peruuttamasta koko juttua. Pitää palautella mieliin, miks tää on miljoona kertaa parempi vaihtoehto kun opiskeleen lähteminen.

Tykkään toki lapsista ja mulla on kokemusta niiden hoitamisesta, mutta tosiasia on, etten pelkästään tästä syystä jättäisi kaikkee taakseni ja lähtisi vieraaseen paikkaan asumaan keskelle vieraan perheen arkea. Toisaalta tää on myös se tärkein syy, oon saanu sen verran rankan kuvan au pairin työstä että ilman lapsirakkautta en todellakaan lähtisi. Tähän asti oon hoitanut kahta lasta kerrallaan ja siinäkin on ollu kyllä ihan tarpeeks kädet täynnä välillä, joten uskon että kolmen lapsen perään kattominen tulee kasvattaan mua taas ihan eri tavalla, vaikka alku onkin varmasti hankala. Henkistä kypsyyttä hakemaan siis!

Sitten mun intohimo eli englannin kieli. Se on aina ollut mun vahvuus koulussa ja tulee varmasti oleen myös työelämässä joskus aikanaan. Tykkään englannista niin paljon ja unelmana olis joskus puhua sitä natiivilla tasolla, ja mikäs parempi tapa lähestyä tätä tavotetta kun muuttaa yksin natiivien keskelle.

Entä miksi juuri Australia? Englannin kieli oli tietysti tärkein kriteeri, joka rajas vaihtoehtoja jo aika paljon. Toiseks halusin paikkaan, jossa on suuria kaupunkeja ja paljon ihmisiä. Jäljelle jäi Britit, Amerikka ja Aussit. No sitten vastaan tuli tietysti mun rusketuspakkomielteen ohjaama kriteeri - mun väliaikasessa kotimaassa pitäis olla lämmin. Britit rajautu pois, ja niin myös USA sen takia että sinne pääsee vaan järjestön kautta. Jäljellä oli maa, joka alunperinkin vaan houkutteli eniten. Australian ainutlaatuinen luonto ja kuulemma todella rennot ihmiset kuulosti ihanalta. Ja näin mulla oli kohdemaa valittuna. En oo kertaakaan perheen etsinnän alottamisen jälkeen miettiny, että oliskohan pitäny valita joku muu maa. Enkä usko että tuun tollasia miettiinkään. Australia tuntuu jo täältä koto-Suomesta käsin niin mun paikalta.

Näin lukion jälkeen tuntuu, että oon valmis erkanemaan kaikesta ja kaikista vähäks aikaa. Tuntuu hyvältä saada vähän etäisyyttä. Halu maailmalle on jo pitkään ollut kova, mutta pelko esti esimerkiks vaihtovuoden mahdollisuuden sillon aikoinaan. Nyt musta tuntuu, että jännityksestä huolimatta oon valmis. Valmis selviämään ihan yksin ja tutustumaan itseeni. Ehkä löydän vaikka elämälleni tarkotuksen ja keksin mitä lähtisin joskus lähitulevaisuudessa opiskeleen. Kuka tietää.

Toivottavasti joku jää seuraamaan tätä blogia nyt kun mun lähtö lähestyy. Vaikkei jäisikään, niin musta tuntuu että tää on ihan hyvä paikka vähän purkaa jännitystä, hengittää syvään ja miettiä, mikä on pahinta mitä vois tapahtua (ei sittenkään, ei tollasta kannata miettiä jos haluaa välttää hermoromahduksen). Kello 0:34 postausta kirjoittava parhaat päivänsä nähnyt bloggaaja kiittää ja kuittaa!

Monday, 11 April 2016

/ / 1 9 : 0 9 / /

Hey everyone, long time no see. I return with great news. After 2.5 months of searching, doubting, getting frustrated and having several emotional breakdowns, I have found the host family for my au pair stay! I'm not entirely sure when the last time I was this excited about something was. 

It's a funny thing actually, because about a month ago I thought I had found the right family. Everything seemed to be clicking, my Skype interview with them went well, but in the end they ended up deciding that I wasn't the one for them. I was massively disappointed and felt that I had been rejected by the perfect family. But now I think it was fate - I found an even better one. Even more perfect. If the first family had chosen me, sure, I would have a good time with them, but I never would've found this family, which I think I'm gonna have an amazing time with. So really I should thank the first family!

Let me tell you a little about this one. They live in Sydney, in a suburb called Strathfield. Now this is already a huge win, since there are so many au pairs especially looking for a family in Sydney, so I'm extremely lucky to be one of those who actually get there. They have three kids, ages 7, 5 and 3, which freaked me out a little at first - I've only looked after two kids at a time before and it's already been a challenge sometimes. However, the older two go to school everyday (and the little one goes to daycare on Tuesdays, Wednesdays and Thursdays) so most of the time I won't have to look after all of them at the same time. My working schedule looks really good in general, I'll have a lot of free time so I can get out and about. 

What's especially good about this family? They're Vietnamese Australian, which means I can get to know two new cultures at the same time and that's just really cool. Aside from my own room I'm gonna get my own car to use! They have a pool I can relax by and the pay isn't bad either. I also messaged with one of their ex au pairs a bit and she had a great experience and said the parents are really nice. All in all I'm just very very happy they chose me as their next au pair.

It seems a bit weird, naive even, that I'm this excited after only talking to the mom on Facebook. I have to keep my feet on the ground and remain calm at least until our Facetime call, when I'll meet the kids and talk to the family "face to face". But it's so hard to not love them when the mom - based only on my messages - told me she loves me already! So it looks like the excitement isn't only happening in my end. 

We haven't set an exact date yet, but somewhere around the third week of July I'm flying to Sydney. Wow, I just can't believe I'm able to say that. The plan is to stay at least until Christmas, but who knows what'll happen if we turn out to be the perfect match - I don't have to start applying for schools until the end of March... We'll see. But right now I'm gonna focus on getting everything ready in time, there's a lot of paper work and running around to do.

So what does the future look like for my blog? I've decided I'm gonna be blogging in Finnish from now on, so all of my family and friends can easily follow my au pair life (and so that I won't forget how to write more than Whatsapp messages in Finnish haha). This blog will once again return to its roots and become a lifestyle blog - only this time from Down Under! I'll have to post iPhone pictures though, since I sold my camera. The name will stay the same, so this is easy to find. 

Here's to the future!!!!

Thursday, 25 February 2016

/ / 1 3 : 5 0 / /

It's 1pm on a Thursday, my nose is all red because of this flu, and I should be studying, but instead I'm writing this. Because something came up that I just couldn't ignore. Something that made me completely furious.

There's this one political party in Finland that seems to be all about the 50s or something. (You all know which one I'm talking about.) Well, they have now started a campaign to "stop confusing kids and teenagers" because "there are only two genders". Their announcement also states that "everyone can proudly be what they are". Right. As long as they choose from two options. Or, actually, they aren't even supposed to choose. They're just supposed to look at their genitals.

Seriously. What. The. Fuck. And you know what the worst part is? Usually this kind of bullshit is started by the middle-aged straight white men of this party, who think they can discriminate against everyone and everything they don't consider normal. But this time it's the young ones. People that are around my age. 

Apparently I've been living in some kind of a bubble of openness because I honestly thought it wouldn't be possible to be a person in their twenties and think like that anymore. At least not a person who's involved in politics and is most likely highly educated. I'm just downright shocked. It's 2016, for God's sake. This shocks me because I thought the world was changing and becoming more accepting for all kinds of people. And then these idiots come and wreck it all. 

This is bullying. There's no other way to say it. This is a horrifying public violation of human rights. Don't these people understand how many individuals they're hurting right now? How many already insecure children and teenagers are stepping back into their shells? And all just because they're constantly told to be something they're not, to be what everyone else wants them to be. 

And that's not all. These people didn't even bother checking the facts before starting their campaign. 

First of all, people have to stop confusing sex and gender. They are two different things. This might be perplexing for us Finns, since we only have one word to describe both, but here's some help if you have trouble understanding this: 

"Biological Gender (sex) includes physical attributes such as external genitalia, 
sex chromosomes, gonads, sex hormones, and internal reproductive structures. 
At birth, it is used to assign sex, that is, to identify individuals as male or female. 
Gender on the other hand is far more complicated. It is the complex interrelationship 
between an individual’s sex (gender biology), one’s internal sense of self as male, 
female, both or neither (gender identity) as well as one’s outward presentations and 
behaviors (gender expression) related to that perception, including their gender role. 
Together, the intersection of these three dimensions produces one’s authentic sense 
of gender, both in how people experience their own gender as well as how others perceive it."

Now that we got that cleared up, we can move on to the next issue: people who understand that sex and gender are not synonyms but still think your sex defines your gender. Well, good news. Even if you think your sex is what you are for the rest of your life, you still don't have to be either male or female, as there are different combinations of chromosomes that make you something else. I'm no expert in the biology talk, so I hope this video helps you understand. But you know, this doesn't really matter because how you identify is what you are. This is just for those of you who want scientifical proof of everything. 

So, basically, even if you are born with some unusual combination of chromosomes and doctors don't really know what they should call you, you can still identify as male or female. And the other way around. No one but you can tell you what your gender is. 

And one more thing: no one is trying to purposefully confuse the kids, it's the opposite. Feminists are trying to tell confused kids that they are valid, that they matter and they don't have to become something they're not. Also, no one is saying it's not ok to be a boy or a girl. Giving someone the rights they deserve doesn't take yours away. This campaign kind of made me lose hope in humanity once again, but let's keep fighting back. There's still a reasonable number of people with some common sense, so we have to educate the less fortunate, right? 

If you don't fit into the two boxes that you've been offered, don't stop fighting back. They'll take silence as acceptance, so don't stay quiet. Keep being yourself. You have the right to live your life to the fullest no matter what your gender is, so don't let these people walk all over you. You are strong, I believe in you.

Friday, 22 January 2016

/ / 2 2 : 3 5 / /

Guess what I did yesterday? 

Hint: it has to do with my plans for the future. Hint number two: I'm excited as fuck.

Yes, I signed up to aupairworld.com! I'm a bit early, yeah, since most of the families only start looking for their au pair in April or May when their previous one is leaving soon. But I just couldn't sit on my ass any longer, I wanted to make this official, I had to. 

So it's really happening. Hopefully. If you follow me on Twitter, this probably isn't a big surprise for you, as I've been thinking about this for over a year now. But aside from that, I've been quite silent about this. Some relatives have asked what I'm gonna do after upper secondary and I just recently changed my answer from "I don't know" to "I'm gonna go abroad as an au pair".

The main reason I haven't talked about this a lot is because I was terrified of the idea of moving to a different country, different culture, different family. Alone. And I still am. I'm absolutely terrified but I've kind of just pushed that feeling away because I decided I'm not gonna let fear stop me. I would regret not going, I know that. So I thought I'd just do it and leave the panicking for the time when I can't cancel this anymore. 

There's also the fact that my parents weren't as excited about this as I am. Especially my dad, he basically thinks I'm gonna throw away my future if I don't just head straight to uni or something. But maybe he realized that I'm serious about this, that I'm not gonna give in this time. So he seems okay with it now. Well, maybe not okay, but he's accepted it. 

I should maybe tell you a bit more. My dream destination is Australia, the land Down Under, and it's the only one I put in my application. And as soon as I was done signing up, the website told me my criteria matched with ten families! Six of them seemed promising, one was practically perfect but there were about a hundred other candidates too. Anyway, I'm probably gonna start contacting these families soon. And as I said, there will probably be even more families suitable for me as the year goes on.

My plan is to leave Finland behind me in August and be back home by Christmas. Most of the families prefer that their au pair stays at least six months though, so I might have to compromise a bit and leave in July but that's not gonna be a problem. And who knows, maybe I'll end up only swinging by home at Christmas and going back for a month or so, anything is possible! Okay, not anything, I'm gonna try to be back in time to apply for some schools and study for the entrance exams. But that's not something I have to worry about right now.

I'm so so excited and happy that I'm actually doing this, let's hope I'll find a wonderful family and next autumn will be the time of my life. I will probably write about this stuff more whenever something interesting happens with the process, but if you have any questions, feel free to ask!

Sky is the limit if you're brave enough, keep making your dreams come true folks ⋆✰✦⋆