Saturday, 29 December 2012

When it gets hard, you gotta stay strong, when everybody wants you to fail

Musta tuntuu oudolta. En tykkää mistään itessäni just nyt. En tykkää persoonastani. Miksen osaa tutustua uusiin ihmisiin? Miks mä oon se joka hymyilee vaivaantunutta tekohymyä kun muut juttelee puolitutuille? Miks mä oon se joka ei saa suutaan auki koska pelkää sanovansa jotain tyhmää? Miks mä en osaa heittäytyä hetkeen? Carpe diem. Niinhän se loppujen lopuks on, että YOLO. Klisee, mutta yksinkertanen tosiasia. Miks mä vaan pelaan kaiken varman päälle elämässä? Kaiken.

Toisaalta oon vaan niin laiska. Meen siitä mistä aita on matalin. Mun suunnitelma on, että alan harrastaa urheilua sit kun oon ylipainonen.(:D miks mulle naurettiin kun kerroin tän fb:n ryhmächatissä?) Ja samaan aikaan oon alkanu kritisoida omaa kroppaani. Oon aina aatellu, että miten joku syömishäiriö on ees mahdollinen, ei kukaan voi vihata itteensä niin paljoo? Mutta nyt mä ymmärrän sen paremmin. Älkää nyt käsittäkö väärin, ei mulla oo aikomuksena laihduttaa. En suoranaisesti vihaa itteeni. Mutta aina kun katon peiliin. Tiiän etten oo läski. Mutta ne reidet pomppaa sieltä aina mun silmille.

Ja silti en tee asialle yhtään mitään. En lenkkeile. Salilla käyminen nyt ei tulis kysymykseenkään, täällä korvessa kun asun. Ja sitten ihmettelen miks mun liikan numero ei millään nouse ysiin. Vaikka sain 1500m-testistä 5½. Eihän siinä nyt oo mitään mahdollisuutta ysiin, tyhmäkin tajuais. Silti oon niin perfektionisti, että jokanen kasi todistuksessa kirpasee. Tiesin jo etukäteen, että mun numerot laskis. Mutta silti se tuntu pahalta.  Niin pahalta, ois tehny mieli hakata päätä seinään ja kirkua. Ja yritin pitää sen kaiken sisälläni, koska kuitenkin mun todistus oli hyvä. Jotkut sentään on tyytyväisiä kun keskiarvo on seiskan pintaan. Mutta se, että mun keskiarvo keikkuu ysin rajoilla, se on perseestä. En voi enää sanoo, että mulla on yli ysin keskiarvo. Tai siis, kerroinhan että se on aina jouluna ollu 8,9. Miks mua ärsyttää tää nyt näin paljon?

Ajattelin, että ei sillä niin väliä, miten kokeet menee. Vammalan lukion keskiarvoraja on 7,0. Ajattelin ottaa rennosti tän lukuvuoden. Mutta totta kai se haittaa mua. Se, että fysiikan numero laski kahdella. Totta kai se haittaa mua. Se, että sain matikan kokeesta 6+. Totta kai sekin haittaa mua.

Ootan jo kauhulla koulun alkua. Voin vaan kuvitella sitä stressin määrää ja niitä paineita, mitkä asetan itelleni. Ysin kevät. Jokasen perfektionistin painajainen. Hassua. Sanon itteeni perfektionistiks, vaikka mistään ei huomaa että tavottelisin täydellisyyttä. Kaikki mun elämässä on epätäydellistä.

Tästä tekstistä ei nyt varmaan mitenkään välittynyt just se mitä mun päässä liikkuu, mutta arvatkaa mitä? I don't give a fuck.

Kaikesta tästä huolimatta oon ihan onnellinen just nyt. :)

Monday, 20 August 2012

You can be the ripest, juiciest peach in the world. And there's still gonna be someone who hates peaches.

"Kaikilla on oikeus olla oma ittensä, vaikka olis kuinka erilainen."

Toi on klisee, jonka kans mä oon aatellu olevani samaa mieltä. Mut en mä oo. Oon mäkin muitten mukana sipisemässä, jos jollain on oudot hiukset tai rumat vaatteet. Oon aatellu olevani hyvä ihminen, kun en hauku ketään päin naamaa. Mutta eihän kukaan meistä oo läpeensä hyvä. Jollet sitten satu oleen seuraava Jeesus tai muuta vastaavaa. 

Kaikki me ollaan vaan itsekkäitä paskiaisia, enemmän tai vähemmän. Jotkut ei oo tekopyhiä, vaan näyttää sen paskiaisuutensa sanomalla asiansa suoraan. Jotkut pidättelee paskiaisuuttansa, kunnes se tulvii yli, ja räjäyttää koko potin kerralla päin toisen naamaa. Jotkut taas ei sano mitään ikinä, muuta kun selän takana. Niitä taitaa olla suurin osa ihmisistä, eikä siinä oo periaatteessa mitään pahaa. Tai onhan se pahaa, mutta kuka meistä ei olis yks noista tyypeistä jotka luettelin? Kuka meistä ois täydellinen? Ei kukaan. Ei se joka puhuu pahaa, ei se josta puhutaan, eikä se joka seuraa sivusta. Ei kukaan. Eikä tarvi.


Kun vaan muistaa miettiä paljonko tietää siitä, jota/joka haukkuu. Sillä tytöllä, jolla on oudot hiukset, saattaa olla läheisen sukulaisen hautajaiset just takana. Tai se kaikista äänekkäin tyttö, joka haukkuu muita, saattaa käydä läpi näkymätöntä sairautta. 


En väitä, että ite muistaisin mitään näistä asioista, mitä kirjotin, ikinä, mutta tää on hyvä alku. Jos vaikka vuoden päästä selaan vanhoja blogitekstejäni ja huomaan että hups, mä oon oikeesti aika kamala ihminen. Ehkä opin muuttaan jotain itessäni. Tai sitten en. Eikä sen oo oikeestaan väliä. Jos vaan sain jonkun, edes yhden ihmisen, lukeen tän tekstin läpi, ja ajatteleen tätä aihetta edes sekunnin, oon tyytyväinen. 

Tästä tekstistä tuli nyt ihan erilainen, kun ajattelin, mutta sormet vaan juoksi näppäimistöllä. Pakko purkaa nää yhtäkkiä pulpahtaneet ajatukset johonkin. Ja sori kun sorruin weheartitin kuviin!