Monday, 8 August 2016

If your dreams don't scare you, they aren't big enough

Tänään mulla on kolme viikkoo lähtöön. Jännitys tiivistyy ja tiivistyy ja on hetkiä kun musta tuntuu että pää räjähtää kun se on niin täynnä kaikkia asioita mistä panikoida. Onneks mukaan mahtuu kuitenkin myös niitä hetkiä kun oon tosi innoissani ja haluisin lähtee heti, mutta ne tuntuu harvenevan päivä päivältä... Jos seuraat mua twitterissä niin oot todennäkösesti jo lukenu mun fiiliksiä laidasta laitaan :D Hetkeekään mulla ei oo kuitenkaan sellanen olo että haluisin peruuttaa koko jutun, työnnän vaan pelon syrjään ja keskityn käytännön asioihin. Nyt puran kuitenkin ihan kunnolla fiiliksiä ja tekasen listan asioista, jotka jännittää eniten. Here we go.

1. Vasemmanpuoleinen liikenne
Mun työhön tulee kuuluun todella paljon ajamista, lapsia pitää kuskata kouluun ja harrastuksiin monta kertaa päivässä. Koen olevani jo ihan itsevarma liikenteessä, mutta sitten kun kaikki käännetään peilikuvaks niin se onkin toinen juttu! Vielä kun siihen lisää sen että Sydneyn liikenne on ehkä vähän eri tasolla kun Vammalan, niin eiköhän meillä ookkin katastrofin ainekset kasassa haha. Vähän ehkä tuntuu tyhmältäkin että tää on se mitä jännitän suunnilleen eniten... Onneks kuitenkin mun host-äiti lupas että parin ekan viikon aikana en joudu ajaan yksin, joko toinen vanhemmista tai niiden nykynen au pair on mukana eli eiköhän siitäkin selvitä.

2. Kieli
Kaikki sanoo mulle että "no kirjotit ällän enkusta kyllä sää pärjäät". Mutta kun se ei oikeesti kerro mitään siitä miten selviää oikeessa vuorovaikutustilanteessa. Tottakai mulla on hyvät lähtökohdat kun puhun sujuvaa englantia, mutta enemmän oon huolissani siitä miten ymmärrän muita. Natiivit puhujat käyttää kuitenkin aina sellasia fraaseja ja sanoja joita ei ymmärrä ja puhuu nopeemmin, puhumattakaan aussiaksentista joka kuulostaa mun korvaan välillä ihan heprealta... 

Perheen kanssa en oikeestaan pelkää että tulee kielimuuriongelmia, niillä on ollu monta au pairia ja suomalaisten kielitaito on kuitenkin parhaasta päästä. Se vaan jännittää, kun puolen vuoden aikana tulee paljon muitakin kontakteja kun se perhe, eikä ympärillä oo oikeesti ketään, jolle voisit selittää ongelmas suomeks ja jolta saisit apua, toisin kun esim. kielimatkalla. Oon ihan yksin, ja vaikka uskon että selviän hengissä niin noloja tilanteita varmasti tulee eteen. Sitten on vielä sekin että näin suomalaisena en muista sanoo "excuse me, could you please repeat that?" vaan oon sillee "WHAT" :D Mutta tääkin ongelma varmasti pikkuhiljaa ratkee kun aivot kääntyy kunnolla enkkutaajuudelle.

3. Suomen kaverit
Tästä avauduinkin tänään jo snäpissä (hyväksyn vaan tutut mutta voit kokeilla lisätä @lottahx) ja tiedostan että tää kuulostaa tosi oudolta ja tyhmältä mutta: entä jos kaikki täällä kotona unohtaa mut? En oikein osaa selittää tätä fiilistä kunnolla, mutta suurin osa mun kavereista pääsi mun kanssa ylioppilaaks tänä keväänä ja muuttaa nyt ympäri Suomee. Pelkään, että ensinnäkin en muista/jaksa/ehdi pitää riittävästi yhteyttä kaikkiin ja sitten kun tuun takas niin mulla ei ookkaan yhtään kavereita. Ja toiseks, mitä jos mun sikinsokin ympäri Suomee jäävät kaverit ei pidä toisiinsa yhteyttä ja kaikki mun ihanat kaveriporukat onkin erkaantunu kun palaan kotiin. Tää jälkimmäinen nyt kuulostaa vähän siltä kun en luottais mun kavereihin tai niinku mä olisin jotenkin tärkein palanen kaikissa porukoissa mutta en vaan osaa selittää tätä mun ajatuksenjuoksua. :D 

Itsekkäästi toivoisin vaan, että aika pysähtyis ja kaikki odottais mua täällä täsmälleen samanlaisena kun nytkin. Inhoon muutoksia ja mulla on tällä hetkellä niin paljon maailman parhaita kavereita etten haluu menettää niistä yhtäkään vaan siks että päätän lähtee hyppiin kenguruitten kans palmujen keskelle. Tää nyt on lähinnä tällästä mun vainoharhasta höpinää. Pliis sanokaa mulle että tää on ihan tyhmää eikä mulla oo mitään syytä huoleen.

4. Lennot
Mä lähden siis Helsinki-Vantaan kentältä 29.8. kello 23:50. Oon tosi huono nukkumaan missään muualla kun sängyssä, eli toi ensimmäinen pätkä tulee varmaan oleen melko hyperaktiivinen, varsinkin kun laskee mukaan jännityksen. Sitten mulla on vaihto Hong Kongissa, ja tää on se mikä stressaa tosi paljon. Mulla on onneks kuus tuntia aikaa, eli ehdin eksyä ihan niin monta kertaa kun tarvii. Kuitenkin pelottaa olla ihan yksin vieraalla lentokentällä vieraassa maassa jonka kieltä en ymmärrä. Kaverit on jo mun panikointia kuunnellessaan lohduttanu että kyseessä on sen verran kansainvälinen kenttä, että siellä on pakko olla opasteet myös englanniks ja kielitaitosta henkilökuntaa. Kaiken järjen mukaan mun pitäis selvitä jatkolennolle ihan kunnialla. 

Siitä lennän siis Sydneyyn. Matkan kestoks tulee yhteensä noin 25h eli pakkohan mun on jossain vaiheessa nukkua, kärsin sitten niskakivuista. Kaikki tää yhdistettynä siihen etten oo koskaan lentäny ihan yksin ja tuun oleen kuset housuissa suunnilleen koko matkan takaa varmasti hyvän ensivaikutelman kun perhe tulee hakeen mua Sydneyn lentokentältä :D Ei vaan, uskon että ne ymmärtää väsymyksen noin pitkän matkan jälkeen. Tässäkin kohtaa järki sanoo että kaikki menee varmasti hyvin mutta hermoilenpa silti.

5. Käytännön asiat
Sitten (jos) kun pääsen perille niin pitää hoitaa vaikka mitä: uusi pankkitili, sim-kortti puhelimeen, julkisen liikenteen matkakortti, en ees tiedä mitä kaikkee... Inhoon ihan täällä koti-Suomessakin tollasia virallisia juttuja ja esimerkiks pankissa asiointia, ihan vaan sen takia kun tunnen itteni tosi tyhmäks kun en ymmärrä näistä asioista mitään. Pääasia että mulla on pankkikortti jolla voi maksaa ja puhelin jolla voi soittaa ja pääsee nettiin :D Jos en suomeks tajua näitä juttuja, niin mites englanniks ja vielä eri maassa missä voi olla monien asioitten suhteen ihan eri käytännöt? Stressinpoikanen syntyy jo ajatellessa koko touhua. Toivon tosiaan että mun perhe ehtii ja osaa auttaa mua näissä jutuissa.

Sellaset "pikku" panikoinnit tähän maanantaihin (tästähän tuli kunnon romaani toivottavasti joku edes jaksaa lukee haha). Näitten kirjottaminen ja kunnolla pohtiminen autto kyllä vähän ainakin toistaseks. Ehkä tuun sitten seuraavan hermoromahduksen koittaessa lukeen tän postauksen ja mietin järjellä asioita niin kaikesta selvitään. 

Ainiin, sillon joskus muinoin lupasin laittaa enemmän kuvia mutta ei mulla nytkään oikein oo mitään tähän sopivia joten pyydän nöyrästi anteeksi, palataan siihen kuvapuoleen sitten kun oon onnellisesti Ausseissa!