Thursday, 30 October 2014

on aika hiljaa kiittää ja kättä puristaa

Pari viikkoo sitten (?) julkasin postauksen, jossa hehkutin muutosta blogiin ja sitä kuinka sen myötä löytäisin inspiraation uudelleen. Mutta tää ei toimi. Tää ei vaan tunnu enää helpolta, hyvältä, oikeelta. Ei oo tuntunu pitkään aikaan. Ja toisin kun luulin, sitä ei voi korjata muuttamalla blogia. Mä oon kasvanu ulos bloggauksesta, en pelkästään tästä blogista. 

Tätä on tosi raskasta kirjottaa. Tää blogi on ollu niin suuri osa mun elämää melkein kolmen vuoden ajan, niitten kolmen vuoden joiden aikana mä oon kasvanu henkisesti ehkä eniten elämässäni. Ja uskaltaisin sanoo, että se johtuu tästä blogista. Se, että mulla on ollu paikka, mihin kirjottaa sillon kun siltä tuntuu, on ollu mun mielenterveyden kannalta tosi tärkeetä. Kuvien jakaminen on ollu vaan kivaa, mutta kirjottaminen on mulle oikeesti henkireikä.

Teiän kommentit autto mua jaksamaan Marjan kuoleman jälkeen, ja mun mielipidetekstit on aina aiheuttanu keskustelua ja saanut mut katsomaan asioita muiden näkökulmista. Joten te lukijat ansaitsette ihan suunnattoman suuren kiitoksen. On ollut ihan mahtavaa saada positiivisia kommentteja, ja se on rohkaissut mua julkasemaan enemmän ja enemmän postauksia. Tähän asti. Mä en millään haluaisi kirjottaa tätä just nyt, mä haluaisin jatkaa. Kuvittelin aina kirjottavani tätä blogia vähintään parikymppiseks asti, mutta kun ei kiinnosta niin ei kiinnosta. 

Mun pitää antaa iso kiitos myös itelleni. Kiitos Lotta, kun annoit itelles mahdollisuuden avautua jollain tavalla aina sillon kun puhuminen oli liian vaikeeta. Oon kiitollinen siitä, että mulla on ollut jotain mihin suhtautua intohimolla, mutta elämä jatkuu. Asiat muuttuu, ihmiset muuttuu. Mä en oo enää sama ihminen, joka teki tän blogin marraskuussa 2011. Enhän mä ees tiedä oonko sama ihminen kuin viime viikolla. 

Saatan jossain vaiheessa elämääni tarvita paikan mihin kirjottaa, ja sillon on hyvä tietää että sellanen on olemassa. En kuitenkaan lupaa mitään. Tää blogi jää joka tapauksessa näkyviin, aiheuttaan tarvittaessa nostalgiaa, ja ihan vaan viemään tilaa bittiavaruudesta. Toivottavasti nään teitä kuitenkin Instagramin (@lottasdfghjk) ja Twitterin (@lottasdfghjkl) puolella!

Kaksi vuotta ja 11 kuukautta, 192 lukijaa, 75 841 sivun katselukertaa ja jäljellä olevat 199 postausta myöhemmin on mun aika sanoa näkemiin. Ja vielä kerran kiitos. Mä en tiedä millaset nää kolme vuotta olis ollu ilman walking in the airia, tai ilman teitä, niinkun sivupalkissakin lukee, walking by my side. 

Tuesday, 28 October 2014

tuu takas

Mulla on vaan niin kauhean kova ikävä sua. 

Sunday, 12 October 2014

tykkään teistä

Mä oon saanut lukiosta niin paljon uusia ystäviä, etten osaa edes lyhyellä matikalla laskea niin pitkälle. Tässä niistä kaksi. Anni nauraa mun jutuille aina ja Venla kuulostaa tosi söpöltä kun se kiroilee. 

Thursday, 9 October 2014

apua meinasin pudota

Syksy tuntuu niin paljon siedettävämmältä, hymyilyttävämmältä, jos kiipeää Merin kanssa puuhun.

Tuesday, 7 October 2014

Decisions, decisions

Mulla on jo noin vuoden ajan ollu tän blogin kanssa homma hanskassa ja hanska hukassa. Viime kuukausien aikana tää tunne on vaan pahentunu ja postaaminen on tuntunu ennemminkin pakkopullalta kun kivalta harrastukselta. Veikkaan, että se on välittyny teille lukijoillekkin, minkä takia ette oo kommentoinu niin paljoo, mikä taas vähentää mun motivaatioo entisestään. Kierre on valmis.

Mä oon miettiny taukoo, uutta blogia, jopa koko homman lopettamista. En kuitenkaan halua. Musta ei oo mihinkään taukoon, koska silti takaraivossa olis koko ajan se ajatus että joskus pitää palata blogin ääreen. Uusi blogi olis muuten hyvä vaihtoehto, mutta en haluu menettää teitä lukijoita. Te ootte kivoja. En myöskään jaksaisi vääntää kaikkien html-koodien kanssa taas kerran tuntitolkulla, tähän ulkoasuun oon kuitenkin ihan tyytyväinen. Ja bloggaamisen lopettaminen? Ei musta ihan siltäkään tunnu, vielä. Joskus varmasti tulee sellanen päivä, kun huomaan kasvaneeni tästä harrastuksesta ulos, mutta tällä hetkellä se tuntuu vielä ihan liian kaukaiselta.

Joten päätin että uudistan tän blogin. En oo vielä varma millä tavalla, mutta joitain visioita mulla on mielessä. Ootte ehkä huomannu etten kirjota enää englanniks, se on ensimmäinen muutos. En tiiä, musta vaan jotenkin ei tunnu luontevalta kirjottaa enkuks tänne. Mun instagram on englanniks, kuten myös toinen mun twitter-tileistä. Tarvin jonkun paikan mihin puran ajatukseni vain ja ainoastaan suomeks. Oon huomannu kaipaavani sitä, nyt kun äikänkursseillakaan harvemmin kirjotetaan mitään omista fiiliksistä tai mielipiteistä. 

Poistelen tässä joku päivä osan vanhoista postauksista, katellaan sen jälkeen mitä tästä tulee! Jotenkin tuntuu että nyt inspiraatio lähtee ihan eri tavalla lentoon kun sain tän pois sydämeltä. Uusien tuulien myötä hyvää syksyä kaikille ♥