Thursday, 14 February 2013

Ei meno muuttunut oo yhtään mihinkään, yhä samaa tyhmää läppää heitetään

innostuin XD




Ystävänpäivä oli tänä vuonna päivä, jona suurinpiirtein konttasin maassa keräten karkkia (koska penkkarit, ei siis kuulu mun normaaleihin tapoihin). Päivä, jona laitoin varta vasten söpöt ruusut korviin. Päivä, jona halailin tukioppilaita. Päivä, jona iloitsin peruskoulun viimesestä luistelutunnista. Päivä, jona yhden tunnin opettaja ei tullutkaan ja retuiltiin keskenämme luokassa. Päivä, jona netti ei toiminut joten aloin tylsyyttäni lukeen bilsan kokeeseen (joka on vasta maanantaina).

Rakastan mun ystäviä yli kaiken, en oikeesti tiedä mitä tekisin ilman teitä ♥ Voin puhua teille melkein mistä vaan, joillekkin ihan mistä vaan. Oon niin onnellinen, kiitollinen ja kaikkee mahdollista muuta siitä että oon keränny tollasen joukon ympärilleni. Ne keitä tarkotan, löytää itsensä tageista! 

Hyvää ystävänpäivää mun ystävien lisäks myös sinne lukijoille, puspus ♥

Tuesday, 12 February 2013

Tässä elämä on, oma, kallis ja tarpeeton



Ihan muutaman vuoden ikäsenä olin varma, että musta tulee isona tangokuningatar. Sitten ala-asteella tajusin, että hei, tango on noloo musiikkia, musta tuleekin pop-tähti. Siitä unelmasta tuli mun elämän peruspilari, ja  10-vuotiaana muistan kysyneeni iskältä, että kuskaako se mut Tampereen koelauluihin sit kun oon tarpeeks vanha Idolsiin. 

Voisinpa mennä viisi vuotta ajassa taaksepäin. Haluun olla lapsi. Kaikki oli paljon helpompaa. Jos oli huono päivä, pysty vaan sulkeutuun omaan huoneeseen ja leikkiin barbeilla. Kaikki oli heti paljon paremmin. Ei tarvinnu huolehtia tulevaisuudesta. 


Kun opo kysy multa kahdenkeskisessä keskustelussa, mitä oon aatellu lukion jälkeen, en oikein voinu sanoo että musta tulee pop-tähti. Tässä vaiheessa pitäis olla jo vähän realismia pelissä, ja tietää se oma haaveammatti. Mutta mä mietin edelleen onko lukio oikee paikka mulle. Vaikka tiedän että se on, mutta haluisin hyvän työn tekemättä mitään. Sen takia mun unelma ois olla laulaja tai kirjailija. Ei tarvi koulutusta. Ja ne on ne kaks asiaa, joissa oon ees jotenkin hyvä ja joista nautin.


Oon alkanu oikeesti miettiin näitä asioita. Mun on pakko mennä lukioon, koska sieltä on kaikki ovet auki. Musta voi tulla mitä vaan. Harmi vaan, että siinä on ihan liikaa vaihtoehtoja. 


Sunday, 3 February 2013

Kun sä löydät sateenkaaren, tuo se mulle



Onni. Tuo vaikea käsite. Uskonnontunnilla piti valita pitkästä listasta arvoja se itselle tärkein. Mulla se oli onni, ja olin vähän hämmentynyt kun kaikilla ei. Eikö ne kaikki muut oo niitä pieniä palasia, joista onni koostuu? Usko, toivo, rakkaus, ystävyys, raha, vapaus, terveys. Jos jollain viimeiseksi jäi ystävyys, niin eikö se silloin tarkoita että ystävyys tekee onnelliseksi?


Onnea ei voi mitata. Mulle onnea on se, että mummu herättää mut kymmeneltä vaan sanoakseen, että mun pitää syödä aamupalaa. Onnea on se, kun menen alakertaan ja löydän pöydältä After Eightiä (perustelin itelleni, että voin syödä sen jo, kun kello on kuitenkin yli aamukahdeksan) ja pari siivua mummun itse tekemää pullaa. Onnea on se, kun katson ikkunasta ulos, ja näen kuinka aurinko paistaa sikalan katolle. Onnea on se, kun juon rauhassa teeni ja selailen samalla blogeja. Onnea on se, kun kuvia katsellessa taas muistan uuden neuleeni.



Meitä ihmisiä on olemassa optimisteja, realisteja ja pessimistejä. Itse kuulun viimeisenä mainittuihin. Silti välillä osaan nauttia vaikka siitä, että äiti on ostanut mun lempijogurttia. Tai siitä, että sävyttävä hoitoaine tuotti kerrankin jotain tulosta. Useimmiten on kuitenkin niitä päiviä, jolloin koko maailma melkein romahtaa pikkuasioiden takia. Sen takia, ettei youtubessa seikkaillessa yhtäkkiä äänet kuulukaan. Sen takia, että äiti leikkasi hiusten latvoista ihan liikaa. Eikä se haittaa. Se on mun elämää, satun olemaan pessimisti. Siitä ei pidä huolestua, tuntuupa ainakin isommat ilot ihan jättimäisiltä.

Ja tän tekstin pointtihan oli siis se, että olen onnellinen.